Faces Etnofestivaali sai ihmisoikeuspalkinnon | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Faces Etnofestivaali sai ihmisoikeuspalkinnon

Ihmisoikeusliiton palkinto myönnettiin Facesille etenkin suvaitsevaisuuden edistämisestä.

Faces Etnofestivaali sai Ihmisoikeusliiton vuoden 2011 ihmisoikeuspalkinnon. Palkinto myönnettiin kokonaisvaltaisesta ja pitkäjänteisestä työstä ihmisoikeuksien edistämiseksi.

Palkinnon luovuttanut Ihmisoikeusliiton puheenjohtaja Liisa Murto painotti erityisesti festivaalin tekemää työtä eri kulttuurien tunnetuksi tekemiseksi ja suvaitsevaisuuden edistämiseksi.

Palkinnon vastaanotti tänään, suvaitsevaisuuden päivänä, festivaalia järjestävän Etnokult ry:n puheenjohtaja Börje Mattsson.

Hän sanoo ajatuksen festivaalista heränneen 1990-luvulla. Se sai lisäpontta erityisesti hänen vierailustaan Bosnian Sarajevossa ja etnisen väkivallan jälkien jättämästä vaikutuksesta. Matkan myötä heräsi tarve tehdä työtä kotimaassa suvaitsevaisuuden ja monikulttuurisuuden eteen.

Mattson painottaa Suomen aina olleen erittäin monikulttuurinen maa. "Suomi-neidolla on monet kasvot, ja ne ovat yhä Suomi-neidon kasvot", hän tiivistää.

Ensimmäiset festivaalit järjestettiin vuonna 1998. Tarkoituksena on esittää eri kulttuureja sanan laajimmassa mielessä, ja mukana esiintymässä on monenlaisia yhteiskunnallisia ryhmiä ja vähemmistöjä. Festivaaleilla on myös muutakin kuin musiikkia, teatterista standup-komiikkaan.

Mattson on huolissaan nykypäivän Suomen suvaitsemattomuudesta. Myös Norjan terrori-iskujen jälkeen monet ilmaisivat hänelle huolensa siitä, onko festivaali turvallista järjestää.

Festivaalin lopettamista tai turvatoimien kiristämistä ei kuitenkaan harkittu. "Päinvastoin, nyt Facesia tarvitaan enemmän kuin koskaan, vielä avoimempana", Mattson sanoo.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia