Eurooppalaiset pakolaisjärjestöt vaativat muutoksia EU:n pakolaispolitiikkaan | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Eurooppalaiset pakolaisjärjestöt vaativat muutoksia EU:n pakolaispolitiikkaan

Eurooppalaisten pakolaisjärjestöjen kattojärjestö ECRE on julkaissut suosituksensa Irlannin puheenjohtajakaudelle EU:n turvapaikkapolitiikasta. ECRE vaatii turvapaikkamenettelydirektiivin perusteellista korjaamista. Erityisesti järjestö vastustaa laajentuneen EU:n naapurimaiden julistamista ”super-turvallisiksi kolmansiksi maiksi”. Huonosti käytännössä toimiva direktiivi saattaisi lisäksi olla kansainvälisen oikeuden vastainen.

LÄHTÖLASKENTA ALKOI KOHTI AMSTERDAMIN SOPIMUKSEN MÄÄRÄAIKAA

Eurooppalaisten pakolaisjärjestöjen kattojärjestö ECRE (European Council on Refugees and Exiles) julkaisi tiistaina suosituksensa Irlannin puheenjohtajakaudelle EU:n turvapaikkapolitiikasta. Suosituksissaan ECRE vaatii turvapaikkamenettelydirektiivin perusteellista korjaamista. Nykyisessä muodossaan direktiiviesitys olisi uhka pakolaisten suojelulle. Asialla on kaiken lisäksi kiire. Amsterdamin sopimuksen mukaan turvapaikkapolitiikan yhtenäistämisen ensimmäisen vaiheen tulisi olla valmis toukokuuhun 2004 mennessä.

Ministerit neuvottelevat asiasta jälleen tällä viikolla, kun EU:n oikeus- ja sisäasioiden neuvosto kokoontuu 22.-23.1. Brysselissä. Suomesta kokoukseen osallistuvat sisäministeri Kari Rajamäki ja oikeusministeri Johannes Koskinen. Asialistalla on myös turvapaikkamenettelydirektiivi ja ns. ”turvallisten kolmansien maiden” määritteleminen.

ECRE toteaa, että vaikka puheenjohtajamaan rooli on kompromissien löytäminen ja yhteisymmärryksen saavuttaminen, ei yhteisymmärrystä tule saavuttaa pakolaisten ja muiden suojelua tarvitsevien kustannuksella. ”Me vaadimme puheenjohtajaa varmistamaan, ettei turvapaikkamenettelydirektiiville käy samoin kuin perheenyhdistämisdirektiiville, joka on parhaillaan käsittelyssä Euroopan yhteisöjen tuomioistuimessa, koska se ei täytä kansainvälisiä ihmisoikeussäädöksiä”, ECRE:n pääsihteeri Peer Baneke huomauttaa.

Ministereiden odotetaan julistavan laajentuneen EU:n naapurimaat ns. ”super-turvallisiksi kolmansiksi maiksi”. Mikäli tämä määritelmä sisällytetään menettelydirektiiviin, saattaisi se olla vastoin kansainvälistä oikeutta. Esityksen mukaisesti esimerkiksi rajavartijalla olisi valta estää turvapaikkahakijoiden pääsy maahan tai minkäänlaiseen turvapaikkamenettelyyn. Hakija voitaisiin suoraan käännyttää esimerkiksi Venäjälle, Turkkiin tai Bulgariaan, vaikka näistä maista on raportoitu vakavia pakolaisten suojeluun liittyviä ongelmia. Lisäksi käännytyspäätösten lainmukaisuutta ei pystyttäisi mitenkään tutkimaan.

ECRE vaatii jäsenmaita torjumaan ”super-turvallisten kolmansien naapurimaiden” käsitteen kokonaisuudessaan. Paitsi että tällainen järjestelmä toimisi huonosti käytännössä, koska mitään maata ei voida pitää turvallisena kaikille ihmisille, rikkoisi se kansainvälistä oikeutta ja olisi siten peruste direktiivin kumoamiselle Euroopan yhteisöjen tuomioistuimessa.

----- Eurooppalaisten pakolaistyötä tekevien järjestöjen kattojärjestö ECRE edustaa 78 järjestöä 31 Euroopan maassa. ECRE:n jäsenjärjestöt Suomessa ovat Pakolaisneuvonta ry ja Suomen Punainen Risti.

Lisätietoja: Reetta Helander, tiedottaja, p. (09) 2519 0014, 050 4129 413,

Lue dokumentit kokonaisuudessaan: www.ecre.org

ECRE’s Recommendations to the Justice and Home Affairs Council on the ”Safe Third Country” concept at its meeting on 22-23 January 2004

Memorandum to the Irish Presidency: Countdown for the Amsterdam Treaty deadline: ECRE’s Recommendations for an EU Asylum Policy

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia