Euroopan neuvosto: Vyönkiristykset heikentäneet ihmisoikeuksia | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Euroopan neuvosto: Vyönkiristykset heikentäneet ihmisoikeuksia

Jo ennestään marginalisoituneiden ja haavoittuvien ryhmien asema on murentunut eniten, todetaan ihmisoikeuskomissaarin raportissa.

Ympäri Eurooppaa harjoitettua talouskriisin jälkeistä vyönkiristyspolitiikkaa on varjostanut läpinäkyvyyden, vuorovaikutuksen ja vastuunalaisuuden puute, ja leikkaustoimenpiteiden seurauksena ihmisoikeudet ovat heikentyneet usealla elämänalueella, todetaan Euroopan neuvoston ihmisoikeuskomissaarin raportissa.

"Ihmisoikeuksille koituvat seuraamukset tulisi ottaa paremmin huomioon, kun EU keskeisenä toimijana tekee päätöksiä jäsenmaidensa talouden hallinnasta ja kun troikka asettaa ehtoja pelastuspaketeille ja lainasopimuksille", Euroopan neuvoston ihmisoikeuskomissaari Nils Muižnieks toteaa.

Raportin mukaan julkisten menojen leikkaukset, regressiiviset veronkorotukset sekä työsuojelun ja eläkkeiden heikennykset ovat horjuttaneet oikeuksia ihmisarvoiseen työhön, riittävään elintasoon, mielipiteen ilmaisuun ja osallistumiseen. Pahiten vyönkiristyspolitiikan sanotaan heikentäneen jo ennestään marginalisoituneiden ja haavoittuvien ryhmien, kuten siirtolaisten, nuorten, naisten ja vammaisten asemaa.

"Lapsilisiin, terveydenhuoltoon ja koulutukseen kohdistuneet leikkaukset ovat lisänneet miljoonien perheiden taakkaa. Kasvava joukko lapsia jättäytyy pois koulusta etsiäkseen töitä ja tukeakseen perheitään", Muižnieks toteaa.

Tilanteen parantamiseksi Muižnieks kehottaa hallituksia keskittymään nuoriso- ja pitkäaikaistyöttömyyden hoitamiseen sekä kaikkien saatavilla olevan perustoimeentulon ja terveydenhoidon varmistamiseen. Lisäksi raportissa ohjeistetaan lisäämään heikko-osaisten ryhmien positiivista erityiskohtelua sekä tarjoamaan riittävät resurssit viranomaisille kuten oikeusasiamiehelle ja vähemmistövaltuutelulle.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia