EU pyrkii eroon ylikalastuksesta | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

EU pyrkii eroon ylikalastuksesta

EU-komissio suitsisi ylikalastusta muun muassa panemalla kalastusoikeudet myyntiin.

EU-komissio on julkaissut uuden ehdotuksen unionin uudesta kalastuspolitiikasta. Tavoitteena on suitsia ylikalastusta, joka uhkaa useimpia kalakantoja.

"Nykyinen järjestelmämme ei suosi kestävyyttä, se on täysin varmaa. -- Jos emme uudistu, vain kahdeksan 136 kalakannastamme on kymmenen vuoden kuluttua kestävällä tasolla", toteaa ehdotuksen esitellyt unionin kalastuskomissaari Maria Damanaki EUObserver-sivustolla.

Jo kolme neljäsosaa EU:n kalakannoista on ylikalastettuja. Komissio ehdottaa, että vuoteen 2015 mennessä kiellettäisiin lailla kalojen pyytäminen nopeammin kuin kannat uusiutuvat.

Myös sivusaaliin - esimerkiksi kuolleen, väärää lajia tai väärää kokoa olevan kalan - heittäminen mereen kiellettäisiin. Damanakin mukaan joillakin alueilla sivusaalis on jo 60 prosenttia koko kalansaaliista.

Komissio ehdottaa myös kaupankäyntiä kalastusluvista. Ideana on, että kalastusyhtiöt tai -järjestöt voisivat myydä kalastusoikeuksiaan vähentääkseen kalastusalustensa ylikapasiteettia.

Ehdotus uudesta kalastuspolitiikasta on saanut kritiikkiä niin vihreiltä europarlamentaarikoilta kuin ympäristöjärjestöiltäkin. Esimerkiksi espanjalaisen vihreän mepin Raul Romevan mukaan markkinaperustainen järjestelmä antaisi kalastusoikeudet suurten yritysten käsiin.

Myös ympäristöjärjestö WWF kritisoi ehdotusta, sillä sen mukaan siinä jätetään liikaa sattuman varaan. Esityksestä puuttuu järjestön mukaan esimerkiksi selkeä näkemys siitä, miten kalastuslaivastojen ylikapasiteettia purettaisiin. Siinä ei myöskään puututa tuhlaileviin kalastusmuotoihin riittävän tehokkaasti eikä oteta paikallisia sidosryhmiä mukaan päätöksentekoon, järjestö kritisoi.

Ongelmana on myös se, että kaksi kolmasosaa EU:ssa kulutetusta kalasta pyydetään EU:n omien vesien ulkopuolelta. WWF:n mukaan kalastuspolitiikan uudistuksessa on kuitenkin ainoastaan ympäripyöreitä toteamuksia EU:n globaalista roolista kestävän kalastuksen edistäjänä.

EU-parlamentin ja jäsenmaiden on hyväksyttävä ehdotus ennen kuin se tulee voimaan.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia