Etyj saapuu seuraamaan Suomen vaaleja | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Etyj saapuu seuraamaan Suomen vaaleja

Vaaliarviointimission tarkkailee muun muassa eduskunnan ulkopuolisten puolueiden medianäkyvyyttä.

Huhtikuussa järjestettäviin eduskuntavaaleihin tulee ensimmäistä kertaa Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön (Etyj) vaaliarviointimissio.

Missionn on tarkoitus seurata muun muassa uuden vaalirahoituslainsäädännön toimivuutta ja eduskunnan ulkopuolisten puolueiden pääsyä esille mediassa.

Vaaliarviointimissioiden tarkoituksena on tutustua esimerkiksi hyvin toimiviin vaaleihin tai selvittää tarkemmin haluttuja kohtia, Ihmisoikeusliitto kertoo.

Missio on tyypillisesti kahdesta kahteen ja puoleen viikkoa kestävä, noin 10-12 hengen eri alojen analyytikoista koostuva missio. Se työskentelee itsenäisesti tapaamalla itse haluamiaan tahoja ja tekee myös usein vierailuita pääkaupungin ulkopuolella. Tarkka kokoonpano missiota varten päätetään aina tapauskohtaisesti.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia