Etiopia lupaa lopettaa hätätilapidätykset | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Etiopia lupaa lopettaa hätätilapidätykset

Maan hallitus on perunut osan lokakuusta asti voimassa olleista hätätilarajoituksista. Yli 20 000 ihmistä on kuitenkin ehditty ottaa kiinni ja lähettää "kuntoutusleireille".

Etiopian lippu

Etiopia on vapauttanut tuhansia vankeja. Kuva: Loey Felipe / UN Photo.

Etiopian hallitus on ilmoittanut, että osa maan hätätilaan liittyvistä rajoituksista on poistettu. Ihmisiä ei saa enää pidättää eikä etsintöjä tehdä ilman lupaa, kertoi hallituksen virallinen uutistoimisto ENA keskiviikkona.

Lisäksi medialle asetettuja rajoituksia poistetaan, samoin iltakuudesta aamukuuteen voimassa ollut ulkonaliikkumiskielto tärkeän infrastruktuurin läheisyydessä.

Hätätila julistettiin Etiopiaan lokakuussa, ja sen oli määrä jatkua puoli vuotta. Syynä olivat pitkään jatkuneet protestit, jotka alkoivat syksyllä 2015 hallituksen suunnitelmista laajentaa pääkaupunki Addis Abeban rajoja Oromian osavaltion puolelle. Mielenosoituksissa kuoli noin 500 ihmistä. Taustalla on kuitenkin pidempään muhinut tyytymättömyys etnistä tigray-vähemmistöä edustavaa omavaltaista hallitusta vastaan.

Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watchin (HRW) mukaan hallitus on kertonut ottaneensa hätätilan aikana kiinni yli 20 000 ihmistä. Heidät on lähetetty "kuntoutusleireille", joita maassa on hyödynnetty ennenkin. Ihmisien sulkeminen kammottaviin olosuhteisiin ja heidän aivopesemisensä ei kuitenkaan ole vain laitonta, vaan todennäköisesti se ei myöskään estä lisäprotesteja, HRW toteaa tiedotteessaan. Se toivoo, että muutoksen myös Etiopia myös sallisi YK:n tulla tutkimaan maan pidätyskäytäntöjä.

Etiopia on höllännyt hätätilaan liittyviä rajoituksia pikkuhiljaa. Diplomaattien matkustuskielto yli 40 kilometrin päähän Addis Abebasta peruttiin marraskuussa, ja myös nettiyhteydet avattiin jo viime vuoden puolelle. Muut rajoitukset ovat yhä voimassa. Esimerkiksi  terroristiryhmiksi luokiteltujen oppositioryhmien toiminnassa mukana oleminen on yhä kiellettyä. Viisi ryhmää on luokiteltu terroristijärjestöiksi, kertoo uutistoimisto Reuters.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia