Etelä-Afrikka perui vetäytymisensä kansainvälisestä rikostuomioistuimesta | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Etelä-Afrikka perui vetäytymisensä kansainvälisestä rikostuomioistuimesta

Taustalla on korkeimman oikeuden linjaus, mutta maa saattaa silti vielä pyristellä eroon tuomioistuimesta.

Etelä-Afrikka on perunut vetäytymisensä Rooman sopimuksesta, eli sopimuksesta, jolla kansainvälinen rikostuomioistuin (ICC) on perustettu.

Asiasta kerrottiin tiistaina YK:n sopimusverkkosivuilla. Syynä päätöksen perumiseen on ilmoituksen mukaan se, että Etelä-Afrikan korkein oikeus on linjannut vetäytymispäätöksen perustuslain vastaiseksi. Korkein oikeus päätti helmikuussa, että Etelä-Afrikan hallituksen olisi pitänyt konsultoida maan parlamenttia ennen vetäytymispäätöstä. 

Etelä-Afrikka ilmoitti vetäytymisestään ICC:stä viime vuoden lokakuussa. Taustalla oli jupakka, joka syntyi, kun Etelä-Afrikka kieltäytyi pidättämästä Sudanin presidenttiä Omar Al-Bashiria, kun tämä vieraili maassa vuonna 2015. ICC on etsintäkuuluttanut Al-Bashirin sotarikoksista. Etelä-Afrikan korkein vetoomustuomioistuin on jo päättänyt, että pidättämättä jättäminen oli laitonta.

Vaikka Etelä-Afrikka on nyt perunut päätöksensä lähteä ICC:stä, maan hallitus saattaa yhä pyrkiä eroon siitä, arvioi Ison-Britannian yleisradioyhtiö BBC. Myös ihmisoikeusjärjestö Amnesty International sanoo, että kyseessä voi olla vain tilapäinen askel, jolla noudatetaan korkeimman oikeuden päätöstä ennen kuin muodollistetaan ero kotimaisia mekanismeja käyttämällä.

ICC nostaa syytteitä kansanmurhista, sotarikoksista sekä rikoksista ihmisyyttä vastaan. Siinä on mukana yli 120 maata ja se on monille ihmisoikeusloukkausten uhreille viimeinen mahdollisuus saada oikeutta.

Etelä-Afrikan ICC-eron pelättiin johtavan myös muiden maiden eroon tuomioistuimesta. Afrikan maat ovat pitkään syyttäneet sitä puolueellisuudesta, sillä suurin osa sen nostamista syytteistä on ollut afrikkalaisia vastaan. Viime vuonna myös Gambia ja Burundi ilmoittivat erostaan. Gambia on sittemmin perunut päätöksensä.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia