Etelä-Afrikka kärsii vakavasta kuivuudesta | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Etelä-Afrikka kärsii vakavasta kuivuudesta

Sääilmiö El Niño kurittaa myös muita alueen valtioita.

Etelä-Afrikka kärsii pahimmasta kuivuudesta yli 30 vuoteen. Yli 2,7 miljoonaa kotitaloutta kärsii vesipulasta, ja kuivuus on alkanut vaikuttaa myös maanviljelykseen. Paikallishallinnon edustaja kuvasi kuivuutta uutiskanava al-Jazeeralle "eeppiseksi".

Uutistoimisto Reutersin mukaan maan hallitus on jo julistanut maatalouden hätätila-alueiksi Free Staten ja North Westin maissia kasvattavat maakunnat. Viranomaisten mukaan hätätilaan aiotaan julistaa myös Mpumalangan ja Limpopon maakunnat. Sokeria kasvattava KwaZulu-Natal puolestaan on jo vesitilanteen takia julistettu hätätilaan. Hätätilajulistus tarkoittaa, että alueiden on mahdollista saada valtion avustusta.

Maissin hinta on kriisin vuoksi noussut jo 67 prosenttia kertoo Voice of America (VOA).

Hallitus on myös kehottanut karjankasvattajia pienentämään laumojensa kokoa, ja kansalaisia on neuvottu säästämään vettä.

Etelä-Afrikassa on jo ollut kaksi vähäsateista kautta ennen nykytilannetta. Asiantuntijat syyttävät kuivuudesta VOA:n mukaan El Niño -sääilmiötä, joka on tänä vuonna poikkeuksellisen voimakas ja pitkäkestoinen. Sen on ennustettu tuovan osiin Itä- ja Etelä-Afrikkaa kuivuutta ja tulvia.

Punainen Risti on varoittanut, että Saharan eteläpuolisessa Afrikassa jo 60 miljoonaa ihmistä kärsii nälästä ja El Niño tulee pahentamaan tilannetta lähestyessään huippuaan. Muun muassa Etiopiassa ruoka-apua tarvitsevien määrä on noussut miljooniin.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia