Uutiset Ruokaturva

Ennusteet toteutuvat: Ennenäkemättömät 45 miljoonaa ihmistä eteläisessä Afrikassa on vakavassa ruokapulassa

Avustusjärjestöt ovat varoitelleet pitkään, että kuivuudesta kärsivässä eteläisessä Afrikassa kehittyy massiivinen ruokakriisi. ”Nälkäkriisi on laajempi kuin olemme ennen nähneet ja näyttää siltä, että se on pahenemassa”, sanoo Maailman ruokaohjelman aluejohtaja Lola Castro.
Kuivunut ruohonkorsi kuivassa maassa
Eteläisessä Afrikassa on kärsitty kuivuudesta useaan otteeseen viime vuosina. Kuva Mosambikista vuodelta 2016. (Kuva: Aurélie Marrier d'Unienville / IFRC / CC BY-NC-ND 2.0)

Noin 45 miljoonaa ihmistä kärsii vakavasta ruokapulasta 16 maasta koostuvan eteläisen Afrikan kehitysyhteisön (SADC) alueella. Syynä ovat toistuva kuivuus, tulvat sekä talouskriisit.

Kriisi ei tule yllätyksenä, sillä esimerkiksi SADC varoitti jo viime kesänä, että vuoden sato on käytetty loppuun 0–3 kuukaudessa.

”Nälkäkriisi on laajempi kuin olemme ennen nähneet ja näyttää siltä, että se on pahenemassa”, sanoi Lola Castro, Maailman ruokaohjelman (WFP) eteläisen Afrikan aluejohtaja eilen tiedotteessa.

Järjestö vaatii kansainvälistä yhteisö ryhtymään toimiin, jotta ihmishenkiä saataisiin pelastettua ja väestöä voitaisiin auttaa sopeutumaan ilmastonmuutokseen.

Alueen seuraava satokausi on huhti–toukokuussa, joten kriisi saattaa vielä syventyä. Esimerkiksi Zimbabwessa jo puolet väestöstä kärsii ruokapulasta.

Apua tarvitaan erityisen paljon nyt, koska ihmiset ovat jo valmiiksi heikkoja aiempien kriisien jäljiltä. Eteläisessä Afrikassa lämpötila nousee kaksi kertaa nopeammin kuin globaalisti keskimäärin ja suurimman osan ruuasta tuottavat pienviljelijät, jotka ovat täysin riippuvaisia yhä epäsäännöllisemmiksi käyvistä sateista. Normaaleja sateita on ollut kerran viimeisten viiden vuoden aikana, eikä seuraava satokausi näytä juuri paremmalta.

Tilannetta pahentaa se, että ruuan hinta noussut, karjaa kuolee ja työttömyys kasvaa. Perheet syövät vähemmän, jättävät aterioita väliin, ottavat lapset pois koulusta, myyvät omaisuuttaan ja velkaantuvat, WFP kertoo.

”Vuotuinen syklonikausi on alkanut eikä meillä yksinkertaisesti ole varaa toistaa viime vuoden myrskyjen aiheuttamaa tuhoa”, Castro muistutti.

Viime kevään Idai- ja Kenneth-myrskyt vaikuttivat yli kolmen miljoonan ihmisen elämään Mosambikissa, Zimbabwessa, Malawissa ja Tansaniassa.

WFP aikoo toimittaa apua 8,3 miljoonalle ihmiselle, jotka ovat kriisissä tai hätätilassa kahdeksassa pahimmin kärsivässä maassa: Zimbabwessa, Sambiassa, Mosambikissa, Madagaskarilla, Namibiassa, Lesothossa, Eswatinissa ja Malawissa.

Tarkoituksena on jakaa ensin välitöntä hätäapua, mutta alueella tarvitaan myös pitkäaikaista apua ihmisten kriisiensietokyvyn parantamiseksi, sillä ongelma ei ole poistumassa.

WFP on saanut kuitenkin kokoon vasta 205 miljoonaa dollaria (184 miljoonaa euroa) tarvitsemastaan 489 miljoonasta (438 miljoonaa euroa).

”Jos emme saa tarvittavaa rahoitusta, meillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin auttaa vähemmän niitä, jotka tarvitsevat eniten apua, vähemmällä. Emme pysty myöskään laajentamaan pitkäaikaisia toimia, jotka ovat elintärkeitä, jotta voidaan taistella ilmastonmuutosta vastaan”, Castro varoitti.

Euroopan komissio ilmoitti eilen lähettävänsä 22,8 miljoonaa euroa apua viiteen alueen maahan.

Ruokaturva avustustyökatastrofiapumaatalousruokailmastonmuutosluonnonkatastrofit Eteläinen Afrikka

Lue myös

Tomaatteja lähikuvassa

Zimbabwessa kärsitään sekä nälästä että ruokahävikistä – Hintojen nousu vie torikauppiailta asiakkaat

Lähes puolet zimbabwelaisista kärsii ruokapulasta. Silti monet kauppiaat sanovat, että heidän on pakko heittää menemään mätänevät vihanneksensa, sillä ihmisillä ei enää ole varaa ostaa niitä.
Kädet kaatamassa maissinjyviä vadista

Kuivuus ja tulvat vaikeuttavat ruuansaantia eteläisessä Afrikassa – Sambialaisen Planeta Hatuleken perhe selvisi puutarhatuotteita myymällä

Kymmenet miljoonat ihmiset eteläisen Afrikan maissa kärsivät epävarmasta ruokaturvasta. Etelä-Sambiassa taustalla on kuivuus. Pienviljelijä Planeta Hatuleken maissisato oli kolmanneksen siitä, mitä perhe olisi tarvinnut.
Hiekkamaata ja puita korkealta kuvattuna

Konfliktit ja ilmastokriisi ovat ajaneet miljoonat ruokapulaan Keski-Sahelissa

Afrikassa keskisen Sahelin alueella aseellisten ryhmien hyökkäykset vaikeuttavat jo valmiiksi hauraiden yhteisöjen elinkeinoja. YK-järjestöt muistuttavat, että ellei kriisin juurisyihin puututa, ihmiset tarvitsevat hätäapua joka vuosi.

Tilaa uutiskirje

Saat kerran viikossa koosteen Maailma.netin uutisista, tapahtumista ja työpaikoista sähköpostiisi. Tietojasi käytetään vain uutiskirjeen lähettämiseen. Rekisteriseloste täällä.

Pääuutiset

Nainen lähikuvassa

Ihmiskunta on aina kertonut tarinoita – Jamaikalainen kertojalegenda Amina Blackwood Meeks uskoo, että tarinoilla voi olla rooli myös globaalien ongelmien ratkomisessa

Suullista tarinankerrontaperinnettä on viime vuosina alettu elvyttää ympäri maailman. Jamaikalainen Amina Blackwood Meeks uskoo, että tarinoiden avulla ihmiset voivat oppia ymmärtämään moninaisuutta paremmin.
Mies ja nainen puolilähikuvassa

”Robotti ei ole fiksumpi kuin kastemato” – Googlelta irtisanoutunut ohjelmistoinsinööri Laura Nolan seuraa huolestuneena tappajarobottiteknologian kehitystä

Laura Nolan irtisanoutui Googlelta kuultuaan yhtiön olevan mukana Yhdysvaltain puolustusministeriön projektissa. Hänen mukaansa armeijat kääntyvät nyt teknologiafirmojen puoleen kehittääkseen nopeammin robottiaseita, jotka tekisivät päätöksen ihmisten tappamisesta itsenäisesti.
Lehtiä aseteltuna esille kioskissa

Naisten murhat ovat Meksikossa sensaatiolehtien perusmateriaalia – Väkivalta selitetään intohimorikoksilla ja uhreja syyllistetään

Meksikon lehdissä julkaistaan poliisin ja syyttäjän vuotamia kuvia naisten silvotuista ruumiista osana viihdepalstojen tarjontaa. Naisten oikeuksia puolustava asianajaja Verónica Bérber ei näe paljastuksiin muuta syytä kuin sairaan uteliaisuuden ruokkiminen yhteiskunnassa.
Mies puolilähikuvassa

Afganistanin sodassa viime vuonna yli 10 000 siviiliuhria

Afganistanin konfliktissa kuolleiden ja haavoittuneiden määrä oli viime vuonna kuudetta vuotta peräjälkeen yli 10 000, kertoo YK. Samaan aikaan neljännes väestöstä tarvitsee humanitaarista apua.
Nuoria istumassa riveissä muovituoleilla

Afrikan kehityspankki kehottaa maanosan maita parantamaan koulutustasoa – Peruskouluun satsataan keskimäärin vain 485 euroa per oppilas

Afrikkalainen koulu ei ole muuntunut vastaamaan tulevaisuuden taitojen tarvetta, linjaa tuore raportti. Tämä heikentää myös talouskasvun mahdollisuuksia.

Tuoreimmat

”Robotti ei ole fiksumpi kuin kastemato” – Googlelta irtisanoutunut ohjelmistoinsinööri Laura Nolan seuraa huolestuneena tappajarobottiteknologian kehitystä
Naisten murhat ovat Meksikossa sensaatiolehtien perusmateriaalia – Väkivalta selitetään intohimorikoksilla ja uhreja syyllistetään
Afganistanin sodassa viime vuonna yli 10 000 siviiliuhria
Afrikan kehityspankki kehottaa maanosan maita parantamaan koulutustasoa – Peruskouluun satsataan keskimäärin vain 485 euroa per oppilas
Tuore tutkimus paljastaa afrikkalaisnuorten ”afro-optimismin” – Uusi sukupolvi koostuu yrittäjähenkisistä diginatiiveista, jotka luottavat tulevaisuuteen
Ilmastonmuutos heikentää Intian taloutta – Tuottavuus laskee, kun kuumuus estää työnteon
Suomi houkuttaa ulkomaisia tutkinto-opiskelijoita, mutta valmistumisen jälkeen töitä on vaikea löytää
Ihmiskunta on aina kertonut tarinoita – Jamaikalainen kertojalegenda Amina Blackwood Meeks uskoo, että tarinoilla voi olla rooli myös globaalien ongelmien ratkomisessa
Päästökompensointi – Paremman omantunnon ostamista vai investointeja hyviin tarkoituksiin?
Empatiaa voi oppia, sanovat Pakolaisavun empatialähettiläät – Tuo omat arvosi rohkeasti esiin mutta kuuntele ja kunnioita myös toisten mielipiteitä