Ennuste: Köyhyys kasautuu yhä enemmän afrikkalaislapsille | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Ennuste: Köyhyys kasautuu yhä enemmän afrikkalaislapsille

YK-tavoitteiden mukaan äärimmäinen köyhyys on historiaa vuonna 2030, mutta tuore tutkimus laskee, että köyhien afrikkalaislasten määrä voi nousta lähes 150 miljoonaan.

Afrikkalaislasten osuus maailman köyhimmistä ihmisistä saattaa vuonna 2030 olla 43 prosenttia, mikä on lähes kaksi kertaa suurempi osuus kuin nykyisin, varoittaa tuore tutkimus.

Brittiläisen kehitystutkimuslaitoksen ODI:n uuden tutkimuksen mukaan jopa yksi viidestä afrikkalaislapsesta, noin 147,7 miljoonaa, elää vuonna 2030 alle 1,9 dollarilla päivässä, mikä on äärimmäisen köyhyyden nykyinen raja-arvo.

Syitä ovat tutkijoiden mukaan köyhyyden hidas väheneminen sekä syvä epätasa-arvo mutta myös väestömuutokset. Afrikan väestökehitys on edennyt eri latuja kuin muiden alueiden. Lasten selviäminen hengissä on muiden alueiden tavoin kyllä parantunut, mutta samaan aikaan hedelmällisyysluvut ovat muita alueita korkeammat, sillä afrikkalaisnaiset saavat keskimäärin yhä yli neljä lasta. Jo nyt maanosassa on enemmän nuoria kuin missään muualla.

Niinpä kasvava osuus maailman lapsista syntyy ja kasvaa maissa, joissa köyhyyden väheneminen on hitainta, toteaa yksi tutkijoista, Kevin Watkins.

"Seuraavien 15 vuoden aikana maailman köyhyydellä on yhä useammin afrikkalaisen lapsen kasvot. Tämän kuvan muuttaminen vaatii enemmän kuin YK-kokousten julistuksia. Afrikan hallitusten ja laajemman kansainvälisen yhteisön pitää toimia nyt, jotta voitaisiin puuttua lapsiköyhyyden pohjimmaisiin syihin", sanoo toinen tutkija Maria Quattri tiedotteessa.

YK-maiden viime vuonna hyväksymiin kestävän kehityksen tavoitteisiin kuuluu, että vuonna 2030 äärimmäinen köyhyys on kokonaan voitettu.

Tutkijoiden mukaan köyhyyden lieventämiseksi tarvitaan muun muassa investointeja inhimilliseen pääomaan, käteisapua sekä panostusta lisääntymisterveyspalveluihin ja lapsiavioliittojen kitkemiseen. Mikäli lapset ja nuoret saavat kunnon koulutuksen, he voivat nopeuttaa talouskasvua, mutta köyhyyden ja kouluttamattomuuden yhdistelmä sen sijaan voi johtaa väestölliseen aikapommiin, tutkijat varoittavat.

Yhdysvaltalaisen väestötutkimuslaitoksen PRB:n elokuussa julkaisemien tietojen mukaan yhteensä Afrikan väestö kaksinkertaistuu lähivuosikymmeninä. Vuonna 2050 afrikkalaisia on todennäköisesti 2,5 miljardia, yli neljännes maapallon väestöstä.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia