Energiakriisi on saanut Euroopan kääntämään katseensa Afrikan maihin, mutta sijoittaminen fossiilisiin polttoaineisiin olisi paluu menneisyyteen, varoittaa raportti | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Energiakriisi on saanut Euroopan kääntämään katseensa Afrikan maihin, mutta sijoittaminen fossiilisiin polttoaineisiin olisi paluu menneisyyteen, varoittaa raportti

Venäjän hyökkäys Ukrainaan on saanut Euroopan hamuamaan fossiilisia polttoaineita Afrikan maista, mutta sijoittaminen niihin olisi pois puhtaan, uusiutuvan energian rakentamisesta, kritisoi järjestöjen tuore raportti.

Sinisiä ja vihreitä öljytynnyreitä rivissä.

Kuva: Pieter01 / Pixabay.

(IPS) -- Yksi oheisseuraus Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan on Euroopan maiden tarve löytää vaihtoehtoja aiemmin Venäjältä tuodulle energialle. Vaihtoehdoksi on usein löytynyt jokin afrikkalainen valtio, jota tuottoisa sopimus on houkutellut.

Hiljakkoin julkaistu raportti Fossil Fuelled Fallacy: How the Dash for Gas in Africa will Fail to Deliver Development kuitenkin varoittaa, että tuki Euroopan riippuvuudelle fossiilisista polttoaineista voi tuottaa tuhoisia pitkäaikaisvaikutuksia afrikkalaisille yhteiskunnille.

Öljyn ja maakaasun vienti Eurooppaan vahvistaa ilmastokriisiä, joka jo nyt haittaa suhteettoman paljon monia Afrikan alueita. Kuivuudet, maastopalot, tulvat, taudit ja tuholaisinvaasiot runsastuvat ja tekevät kehitystavoitteista yhä vaikeammin saavutettavia.

Hankkeet vanhenevat ennen valmistumistaan

Monet Afrikan valtiot pyrkivät kasvattamaan kaasuntuotantoaan ja aloittavat tyhjästä vuosia tai jopa vuosikymmeniä kestäviä infrastruktuurihankkeita. Uusiutuvien energialähteiden yleistyessä hankkeet eivät todennäköisesti hyödy nykyisistä hinnoista. Jos hankkeet eivät tuota, jää valtioille vain velkaa, menetettyjä voittoja ja huikeita kuluja alueiden puhdistamisesta.

”Afrikan maiden sitominen Euroopan polttoainetarpeita tyydyttämään on vaarallinen ja lyhytnäköinen visio. Sitä ruokkii kapitalistinen utopia, jolle ei ole sijaa Afrikan energiatulevaisuudessa”, sanoo Dean Bhebhe raportin julkaisseesta kansalaisjärjestöjen Don’t Gas Africa -verkostosta.

Investoinnit fossiilisten polttoaineiden tuotantoon sitovat Afrikan köyhyyden, eriarvoisuuden ja hyväksikäytön kierteeseen ja estävät siirtymistä uusiutuvaan energiaan.

Vastaavista hankkeista ei ole ollut hyötyä energiaköyhyyden poistamisessa. Raportti nostaa esimerkiksi Nigerian, jossa vuosikymmenten öljyntuotannosta huolimatta vain 55 prosenttia väestöstä on sähkönjakelun piirissä.

Työt Afrikan öljy- ja kaasuteollisuudessa ovat raportin kirjoittajien mukaan osoittautuneet lyhytaikaisiksi, epävarmoiksi ja rakennusvaiheeseen keskittyviksi. He moittivat ulkomaista omistusta, jonka vuoksi voitot eivät hyödytä afrikkalaisia.

Tuotannosta aiheutuvat saasteet ja ympäristötuhot vaarantavat monien elämän ja elinkeinon. Yhteisöt on pakotettu lähtemään mailtaan, kalastuselinkeino on kärsinyt, samoin sadot ja luonnon monimuotoisuus. Ugandassa ja Tansaniassa East African Crude Oil Pipeline on häätänyt öljyputken tieltä yhteensä 14 000 perhettä rajan kummaltakin puolelta.

Energia-apartheid jättää sadat miljoonat afrikkalaiset ilman sähköä

Sijoittaminen fossiilisten polttoaineiden tuotantoon on pois puhtaan, uusiutuvan energian rakentamisesta. Tuulivoima voisi Afrikassa tuottaa jopa 180 000 terawattituntia, joka riittäisi 250 kertaisesti maanosan energian tarpeisiin, raportissa arvioidaan.

”Kuten YK:n pääsihteeri António Guterres sanoi tänä vuonna, sijoittaminen fossiilisten polttoaineiden tuotantoon ja voimaloihin on moraalitonta ja taloudellista hulluutta”, Bhebhe toteaa.

Raportti kiistää  eräiden afrikkalaisten johtajien esittämät väitteet ”ilmasto-oikeudenmukaisuudesta”, jonka takia nyt on Afrikan vuoro hyötyä fossiilisista polttoaineista. Kyseessä olisi vain paluu menneisyyteen. Sen sijaan valtioiden tulisi panostaa uusiutuvien energialähteiden nopeaan käyttöönottoon.

”Fossiilisten ruokkima energia-apartheid on jättänyt 600 miljoonaa afrikkalaista ilman pääsyä modernin, puhtaan ja uusiutuvan energian käyttäjäksi. Sen on muututtava”, Bhebhe sanoo. ”Afrikasta ei saa tulla vanhentuneiden teknologioiden kaatopaikkaa.”

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia