Elämä alkaa ja päättyy Israelin tarkastuspisteillä | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Elämä alkaa ja päättyy Israelin tarkastuspisteillä

Länsirannan Jiftlekissä asuva Hurijjah Mirie on yksi kymmenistä palestiinalaisnaisista, jotka ovat joutuneet synnyttämään Israelin tarkastusasemilla sen jälkeen kun palestiinalaiset aloittivat toisen kansannousunsa kolme vuotta sitten. Liikkumisen rajoittaminen ja jopa ambulanssien pidätteleminen tarkastuspisteillä on johtanut siihen, että enää 67 prosenttia palestiinalaisnaisista synnyttää sairaalassa.

"Synnytyspoltot alkoivat yhdeltä yöllä. Lähdimme autolla kohti Jerikoa, mutta meidät pysäytettiin tarkastuspisteelle", Länsirannan Jiftlekissä asuva palestiinalainen Hurijjah Mirie muistelee.

Hän kertoo rukoilleensa israelilaisia sotilaita päästämään auton eteenpäin, mutta nämä kieltäytyivät. Mirie jatkoi jalkapatikassa. Kaksi kilometriä käveltyään hän menetti tajuntansa, ja lapsi syntyi kuolleena.

Mirie on yksi 52 palestiinalaisnaisesta, joka on joutunut synnyttämään Israelin tarkastusasemalla sen jälkeen kun palestiinalaiset aloittivat toisen kansannousunsa eli intifadan kolme vuotta sitten.

Vauvoista menehtyi 29, palestiinalaisten terveysministeriön tilastot kertovat.

"On uskomatonta, miten vähän kansainvälistä huomiota se on herättänyt, että (Israelin) sulkupolitiikka ja tarkastusasemat estävät ihmisiä käyttämästä terveyspalveluja. Ongelmasta kärsivät eniten naiset ja lapset", terveysalan tutkija Laura Wick sanoo.

Lokakuusta 2000 joulukuulle 2002 palestiinalaisalueiden terveydenhuollon tietoon tuli noin 80 kuolemantapausta, jotka johtuivat suoraan siitä, että Israel esti terveyspalvelujen saannin.

"Edes YK:n kulkuneuvot eivät enää pääse helposti tarkastusasemien läpi. Matka Ramallahista Jerusalemiin kesti aiemmin 15 minuuttia, mutta nyt siihen menee 90 minuuttia", YK:n palestiinalaisten avustusohjelman työntekijä Ziad Jaish kertoo.

Israelin sotilailla on ohjeet päästää ambulanssit läpi, mutta niitä ei aina noudateta.

Punainen Puolikuu on kirjannut syyskuulta 2000 lokakuulle 2003 kaikkiaan 1 115 tapausta, joissa sen sairasauton eteneminen on estetty syytä ilmoittamatta.

Maailman terveysjärjestö WHO ja useat lääkärijärjestöt ovat valittaneet, että jatkuva liikkumisen rajoittaminen vain pahentaa Lähi-idän kriisiä. Toisaalta myönnetään, että palestiinalaisten äärijärjestöjen väkivallanteot vähentävät Israelin vaihtoehtoja.

Pelkästään Länsirannalla on yli sata tarkastusasemaa ja jopa 400 tiesulkua. Israel sanoo niiden olevan turvallisuudelleen välttämättömiä intifadan jatkuessa. Sen aikana on kuollut yli 800 israelilaista ja 2 200 palestiinalaista.

Israel myöntää, että ambulanssejakin pidätellään suluilla, mutta sen mukaan niitä on ajoittain käytetty aseiden salakuljettamiseen.

Israel epäilee myös naisia aseiden kuljettamisesta. Todisteita saatiin 14. lokakuuta, jolloin rajapoliisi löysi Jerusalemissa erään naisen lastenvaunuista aseen, ammuksia ja veitsen.

YK:n väestörahasto Unfpa korostaa, että Israelin tarkastusasemat ovat monin tavoin vaaraksi terveydelle. Niillä sattuneissa väkivaltaisuuksissa on kuollut 18 terveystyöntekijää, ja 370 on haavoittunut. Vähintään 240:tä ambulanssia on tulitettu ja 34 tuhottu täysin.

Palestiinalaisten terveysministeriön mukaan kolmelta neljästä terveydenhuollon työntekijästä estetään jokaisena päivänä pääsy töihin. Se on merkinnyt yli 14 000 työpäivän menetystä Länsirannalla kahden vuoden aikana.

Kriisillä on myös epäsuoria vaikutuksia ihmisten terveyteen. Jaishin mukaan palestiinalaisalueiden asukkaista oli vuonna 2000 köyhiä noin 20 prosenttia, mutta vuotta myöhemmin jo 60 prosenttia.

"Useimmilla ei ole varaa omaan sairausvakuutukseen, joten he joutuvat turvautumaan pakolaisleirien terveyspalveluihin", hän sanoo.

Ennen intifadaa 97 prosenttia palestiinalaisnaisista synnytti sairaalassa, mutta nyt enää 67 prosenttia, Unfpa tilastoi. Palestiinalaisnaisille tarkoitettuja raskausajan ja synnytyksen jälkeisiä palveluja pystyy käyttämään enää yksi kolmesta.

Avustustyöntekijöiden mukaan abortit ovat yleistyneet palestiinalaisalueilla. Syiksi luetellaan pelko, stressi ja ravitsemustilanteen heikkeneminen.

(Inter Press Service)

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia