Eläke on monille etuoikeus | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Eläke on monille etuoikeus

Eläkeiän saavuttaneista maapallon asukkaista 48 prosenttia ei saa eläkettä.

(IPS --) Eläkeiän saavuttaneista maapallon asukkaista 48 prosenttia ei saa eläkettä, kertoo Maailman työjärjestö ILO. Lisäksi monen eläke on niin pieni, että työtä on tehtävä vielä vanhanakin.

Eläke on verrattain nuori keksintö. Ensimmäinen kansallinen eläkeohjelma otettiin käyttöön Saksassa 1889. Eläkeiäksi määrättiin 70 vuotta, mikä ylitti reippaasti tuolloisen elinajanodotteen. Vuonna 1935 Yhdysvallat asetti eläkeiän 65 vuoteen, mikä sekin ohitti eliniänodotteen kolmella vuodella.

Nykyisin oikeus taloudellisesti turvattuun vanhuuteen tunnustetaan yleisesti. Useimmat valtiot ovat määritelleet eläkeiän ja tehneet suunnitelmia eläkeohjelmista, mutta turva ei kata kaikkia.

Eläköitymisen ikähaarukka vaihtelee 50:stä 70 ikävuoteen. Yleisimmät eläkeiät ovat 60 ja 65 vuotta, naisilla myös 55 vuotta.

Vaikeasti saavutettava ikä

Alhaisimmat eläkeiät ovat yleisimpiä kehitysmaissa, joissa myös elinpäiviä on luvassa vähiten. Varsinkin Saharan eteläpuolisessa Afrikassa monen maan eläkeikä ylittää silti eliniänodotteen.

Esimerkiksi Angolassa, Tšadissa ja Nigeriassa nyt 15-vuotias henkilö kuolee 33 prosentin todennäköisyydellä ennen kuin täyttää 60. Lesothossa ja Swazimaassa todennäköisyys on jopa 50 prosenttia.

Korkeimmat eläkeiät ovat käytössä vauraissa maissa, kuten Italiassa, Japanissa ja Ruotsissa. Niissä 65-vuotias voi odottaa elävänsä vielä 17–21 vuotta.

Naiset elävät keskimäärin miehiä pitempään, mutta kahdessa kolmasosassa maista sukupuolten eläkeikä on sama. Noin neljännes valtiosta päästää naiset eläkkeelle viisi vuotta miehiä varhemmin. Joukkoon kuuluvat muun muassa Argentiina, Brasilia, Iran, Israel, Kiina, Puola, Saudi-Arabia ja Venäjä. Lopuissa maissa naiset eläköityvät 1–4 vuotta miehiä nuorempina.

Naisille vähemmän rahaa

Naisten alhaisempaa eläkeikää on perusteltu muun muassa sillä, että pari eläköityisi samoihin aikoihin, koska vaimo on usein miestään nuorempi. Käytännössä se kutistaa naisen eläkettä, jota esimerkiksi äitiyslomat ovat jo voineet verottaa.

Teollisuusmaiden eläkejärjestelyjä helpotti menneillä vuosikymmenillä suotuisa huoltosuhde, jossa työikäisiä (15–64-vuotiaita) oli keskimäärin kahdeksan jokaista ikääntynyttä kohti. Nyt työikäisiä on enää neljä yhtä yli 65-vuotiasta kohti, ja vuoteen 2050 tultaessa määrä uhkaa puolittua uudelleen.

Yli puolet maailman valtioista, joukossa valtaosa teollisuusmaista, on uudistanut eläkejärjestelmäänsä viiden viime vuoden aikana. Moni on nostanut eläkeiän 65:stä 67 vuoteen. Tšekki, Tanska, Irlanti, Italia ja Britannia tähtäävät jo 70 vuoteen.

Huoltosuhteen muuttaminen vaatisi kuitenkin vielä jyrkempää eläkeiän nostoa, ja se hirvittää poliitikkoja. Teollisuusmaissa on alettu myös korostaa omaehtoista eläkesäästämistä. Yleinen kehityssuunta on se, että työssä on jaksettava yhä pitempään.

Kirjoittaja johti aiemmin YK:n talous- ja sosiaalineuvoston väestöosastoa ja toimii nykyisin väestötieteen konsulttina.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia