Eettisiä joulukonvehteja saa yhä etsiä | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Eettisiä joulukonvehteja saa yhä etsiä

Vastuullisuussertifioituja konvehteja on tarjolla hieman viime vuotta enemmän, mutta tarjontaa supistaa Maraboun luopuminen sertifikaatista, kertoo Finnwatch.

Vastuullisuussertifioitujen joulukonvehtien osuus kauppojen hyllyillä on hieman parantunut viime vuoteen verrattuna. Joulusuklaan alkuperä jää kuitenkin yhä liian usein hämärän peittoon, kertoo yritysten toimintaa kehitysmaissa tutkiva Finnwatch.

Järjestön kolmatta kertaa ilmestyvän joulun suklaatuotevertailun mukaan kauppaketju Lidl on viime vuoden tapaan eettisin, kun tarkastellaan sitä, miten suurella osalla kauppojen myymistä joulun suklaakonvehdeista on vastuullisuussertifiointi. Lidlin myymistä suklaakonvehtirasioista noin 44 prosenttia on vastuullisuussertifioitu ja ketjun omien merkkien rasioista lähes 60 prosenttia.

Selvityksen mukaan Keskon ja S-ryhmän joulukonvehtien vastuullisuus on parantunut viime vuodesta. S-ryhmän sesonkivalikoimassa sertifioiden konvehtirasioiden osuus on nosusut 17 prosenttiin, Keskolla 13 prosenttiin.

Kritiikkiä saavat Suomen Lähikauppa, jossa ei ei myydä lainkaan sertifioituja konvehteja, sekä Stockmann, jolla osuus on kolme prosenttia.

Finnwatchin mukaan huonoon tulokseen vaikuttaa se, että Marabou-suklaabrändin omistava Mondelez on luopunut aiemmin soveltamastaan Rainforest Alliance -sertifioinnista ja siirtynyt omaan vastuullisuusohjelmaansa, jota ei voi laskea sertifioinniksi.

"Yritysten omia aloitteita vaivaavat muun muassa läpinäkyvyyden puute sekä ongelmat riippumattomuudessa. Ohjelmia tulisi rakentaa sertifiointien rinnalle sen sijaan, että niillä korvataan uskottavaa kolmannen osapuolen valvontaa, sanoo Ristimäki", toteaa Finnwatchin tutkimuskoordinaattori Sanna Ristimäki järjestön tiedotteessa.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia