Ebolarokote toimii, mutta rokottajista on pulaa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Ebolarokote toimii, mutta rokottajista on pulaa

Uusi rokote antaa toivoa siitä, että uudet ebolaepidemiat voidaan estää, mutta taudin poiskitkeminen vaatii muutakin kuin onnistuneen kokeilun.

(IPS) -- Verenvuotokuume ebolaan on vihdoin kehitetty toimiva rokote. Sitä testattiin menestyksekkäästi 11 000 vapaaehtoisella Guineassa ja Sierra Leonessa.

"Ebola jätti tuhoisan perinnön maallemme, mutta olemme ylpeitä siitä, että saamme olla mukana kehittämässä rokotetta, joka suojelee muita valtioita vastaavilta kärsimyksiltä", Guinean terveysviraston johtaja Keïta Sakoba sanoo.

Ebola on viruksen aiheuttama vakava verenvuotokuume. Vuosina 2013–2016 Länsi-Afrikassa riehuneessa epidemiassa kuoli yhteensä noin 11 000 ihmistä, valtaosa Guineassa sekä sen naapurimaissa Liberiassa ja Sierra Leonessa.

Kuvateksti: Kaksi terveystyöntekijää desinfioi jalkansa poistuessaan eristysteltasta ebolan hoitoa koskeneessa harjoituksessa Biankouman sairaalassa Norsunluurannikolla. (Kuva: Marc-André Boisvert / IPS)

Koe onnistui Guineassa

Uuden rokotteen kokeilut aloitettiin Guinean rannikkoseudulla maan länsiosassa vuonna 2015, kun epidemia vielä riehui alueella. 5 800 koehenkilöä sai rokotteen, eikä heistä yksikään sairastunut ebolaan sen jälkeen kun rokotuksesta oli kulunut kymmenen päivää. Kontrolliryhmästä eli rokottamattomista tutkimusvapaaehtoisista taudin sai 23.

Nimellä rVSV-ZEBOV tunnetun rokotteen kehittivät Kanadan terveysministeriön alaiset tutkijat. Koejärjestelyistä Guineassa vastasivat Maailman terveysjärjestö WHO, Guinean terveysministeriö, Lääkärit ilman rajoja ja muut kansainväliset järjestöt.

Tutkimus julkaistiin brittiläisessä lääketieteeseen erikoistuneessa The Lancet -lehdessä.

Lääkärit Nigerian pelastus

Rokote antaa toivoa siitä, että uudet ebolaepidemiat voidaan estää, mutta taudin poiskitkeminen vaatii muutakin kuin onnistuneen rokotekokeilun.

Liberiassa, Sierra Leonessa ja Guineassa pitäisi kouluttaa osaavaa terveydenhoitohenkilökuntaa – ja saada se jotenkin pysymään kotimaassa koulutuksen jälkeen.

Esimerkiksi Liberiassa on WHO:n arvion mukaan vain 14 lääkäriä miljoonaa asukasta kohti. Nigeriassa vastaava luku on 408, mitä arvellaan pääsyyksi siihen, että maa pystyi tehokkaasti estämään ebolan leviämisen. Tautiin kuoli Nigeriassa vain muutama ihminen.

Rokote junnaa turvatarkastuksissa

Kestää vielä pitkän tovin, ennen kuin ebolarokote voi laajasti auttaa ihmisiä. Rokotteen pitää läpäistä liuta erinäisiä lääkekehityksen pakollisia turvallisuusproseduureja.

Senkään jälkeen, kun rokote on luvallisesti markkinoilla, sen levittäminen ei ole selviö. Monet rokotteella helposti nujerrettavat sairaudet, kuten keltakuume ja polio, ovat sinnitelleet vuosikymmeniä ihmiskunnan ja varsinkin sen köyhimmän osan kiusana.

Lääkärit ilman rajoja -järjestö perää hallituksilta ja lääkeyhtiöiltä tehokkaita toimia, jotta rokotteet tavoittaisivat suurimmassa tarpeessa olevat.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia