Uutiset Ebola

Ebola karkasi käsistä Sierra Leonessa

Asukkaat ja kansalaisjärjestöt epäilevät hallituksen kykyä selvitä epidemiasta.
(Kuva: NIAID / cc 2.0)

(IPS) -- Länsiafrikkalainen Sierra Leone kamppailee pahenevan ebolaepidemian kanssa heikoin voimavaroin.

"Emme olleet varautuneet tähän vitsaukseen. Se tuli yllätyksenä, ja koska terveydenhuoltomme on heikko, selviämme vain kansainvälisen tuen avulla", sanoo terveys- ja sanitaatioasioiden ministeri, tohtori Abubakar Fofana.

Britannian Pelastakaa lapset -järjestön lokakuun lopulla julkaiseman raportin mukaan Sierra Leonessa saa ebolan viisi ihmistä tunnissa ja tilanne on huolestuttava.

Hallitus pitää kuitenkin lukua liioiteltuna ja sanoo tilanteen jopa kohenevan osissa maata.

Viranomaisiin ei luoteta

Sierra Leonen asukkaat ja kansalaisjärjestöt epäilevät hallituksen kykyä selvitä epidemiasta.

"Viranomaisten pitäisi ennakoida tilanne paremmin. Etulinjassa toimiville terveystyöntekijöille tulisi maksaa kunnolla ja varmistaa, että heidät on suojattu tartunnalta. Niin ei tehdä, eikä edes karanteeni toimi kunnolla", valittaa väkivallanvastaisen ihmisoikeusjärjestön johtaja Bernard Conteh.

Yksistään marraskuun 2. päivänä raportoitiin 61 uutta tautitapausta eri puolilta maata, mikä nosti tartuntojen luvun yli neljäntuhannen. Sierra Leone ohitti Liberian, jonka tautitilanne oli pahin kuukautta aiemmin. Liberiassa oli marraskuun alussa reilut 2 500 tartuntaa ja Guineassa, josta epidemia alkoi, yli 1 400.

Tauti puhkesi huhtikuussa, ja Sierra Leone on menettänyt sen jälkeen 5 lääkäriä ja yli 60 muuta terveystyöntekijää.

Leviäminen kiihtyy

Brittiläinen African Governance Initiative -järjestö sanoo ebolan leviävän Sierra Leonessa nyt yhdeksän kertaa nopeammin kuin kaksi kuukautta sitten. Tautia on jo maan kaikilla 12 hallintoalueella sekä pääkaupungissa Freetownissa.

Ulkomailta on saatu apua. Britannia on lähettänyt työntekijöitä ja välineitä sekä pystyttänyt testaus- ja hoitopaikkoja pääkaupunkiin. Myös Kiinasta on tullut apua, ja Kuuba on lähettänyt kymmeniä lääkäreitä.

Lääkärit ilman rajoja varoittaa kuitenkin, että lisää apua kaivataan kipeästi kaikkiin taudin torjunnan ja hoidon vaiheisiin.

Sierra Leonen hallitus julisti uuden, vuoden kestävän hätätilan heti, kun heinäkuussa alkanut kolmen kuukauden hätätila päättyi.

Varoituksia ei totella

Oikeusministeri Frank Kargbo pitää hätätilapäätöstä välttämättömänä. "Kukaan ei tiedä, milloin epidemia päättyy. Uskomme, että tässä ajassa ja kovalla työllä saamme taudin kuriin."

Taudin nopeaa leviämistä selitetään ihmisten asenteilla sekä puutteilla asukkaiden valistamisessa ja mobilisoinnissa. Taistelua ebolaa vastaan haittaavat perinteiset uskomukset ja traditiot.

"Ihmiset pesevät, koskettelevat ja hautaavat kuolleitaan edelleen, vaikka siitä on varoitettu moneen otteeseen", sanoo kansallisen ebolakomitean puheenjohtaja Alfred Palor Conteh.

Tartunnan saaneet karttelevat sairaaloita pelätessään leimautumista, ja kanssaihmiset karttelevat myös taudista selvinneitä.

Ebola terveys Sierra Leone Suomen IPS

Lue myös

Terveystyöntekijä antaa lapselle rokotteen

Ebolaorpojen määrä kaksinkertaistunut Kongossa, yli 500 lasta myös kuollut tautiin

Yli vuoden kestänyt ebolaepidemia on vaikuttanut erityisesti lapsiin. Tautiin kuolleiden lasten määrä on kasvanut ja yhä useampi on myös menettänyt vanhempansa, kertovat avustusjärjestöt.
Ihmisiä ebolakampanjakyltin alla

Ebola leviää Kongossa yhä nopeammin – Väkivallan lisäksi taudin estämistä vaikeuttavat väärät uskomukset

Yli tuhat ihmistä on saanut ebolatartunnan Kongossa. Suurin osa ottaa avun vastaan, mutta tuoreen tutkimuksen mukaan neljännes ihmisistä ebola-alueilla ei usko, että ebolavirus on todellinen.

Tilaa uutiskirje

Saat kerran viikossa koosteen Maailma.netin uutisista, tapahtumista ja työpaikoista sähköpostiisi. Tietojasi käytetään vain uutiskirjeen lähettämiseen. Rekisteriseloste täällä.

Pääuutiset

Nainen puolilähikuvassa

Maahanmuuttajanuorten asioista puhuvat usein keski-ikäiset kantasuomalaiset keskenään – MakeSomeNoise-foorumi antaa äänen maahanmuuttajataustaisille nuorille

Helsingissä perustetun MakeSomeNoise-foorumin nuoret eivät ole kokemusasiantuntijoita vaan asiantuntijoita, jotka puhuvat tärkeinä pitämistään asioista. Yksi sen aktiiveista on Ulkar Aghayeva, joka sai 16-vuotiaana kuulla olevansa ylikoulutettu siivoojan työhön.
Ruskeita kaakaopapuja lavalla

Suklaan taustalla on usein lapsityövoimaa, mutta kyselytutkimuksen mukaan moni suomalainen ei tiedä sitä

Reilu kauppa ry:n kyselytutkimuksen mukaan suurin osa suomalaisista jättäisi suklaan ostamatta, jos tietäisi, että sen tuotannossa on käytetty lapsityövoimaa. Yli kolmannes kuitenkin uskoo, että kaikki suklaa on tuotettu vastuullisesti.
Joukko ihmisiä ylhäältäpäin kuvattuna

Kuubassa yritetään suojella ikääntyneitä koronavirukselta – Moni seniori altistuu virukselle jonottaessaan ruokaa kaupasta

Kuubassa on Latinalaisen Amerikan toiseksi ikääntynein väestö. Maan viranomaiset ovat määränneet 6 000 sosiaalityöntekijää auttamaan haavoittuvassa asemassa olevia vanhuksia.
Älypuhelin pöydän kulmalla

”Terveyskriisistä ei saa tulla globaalia ihmisoikeuskriisiä” – Koronaviruspandemia lisää kansalaisten tarkkailua, ja järjestöt pelkäävät, että siitä tulee pysyvää

Koronavirusepidemia ei tarkoita, että ihmisoikeusperiaatteet voidaan jättää huomiota, varoittaa yli 100 ihmisoikeusjärjestöä. Amnestyn mukaan esimerkiksi puhelinten paikkatietoja sekä kasvojentunnistusta on jo käytetty kyseenalaisilla tavoilla pandemian ehkäisemiseksi.
Minareetti ja moskeija, jonka edustalla ihmisiä ja Intian lippuja

Intian uudet lakimuutokset osoittavat syrjinnän olevan institutionaalisella tasolla

Intian uusi kansalaisuuslaki syrjii muslimeja. YK:n ja ihmisoikeusjärjestöjen pitäisi kiinnittää enemmän huomiota Intian vähemmistöuskontojen tilanteeseen, jotta maassa ei syttyisi Myanmarin tai Sri Lankan sisällissodan kaltaista konfliktia, kirjoittaa Faisa Qasim.

Tuoreimmat

Suklaan taustalla on usein lapsityövoimaa, mutta kyselytutkimuksen mukaan moni suomalainen ei tiedä sitä
Kuubassa yritetään suojella ikääntyneitä koronavirukselta – Moni seniori altistuu virukselle jonottaessaan ruokaa kaupasta
”Terveyskriisistä ei saa tulla globaalia ihmisoikeuskriisiä” – Koronaviruspandemia lisää kansalaisten tarkkailua, ja järjestöt pelkäävät, että siitä tulee pysyvää
Tutkimus: Moni nainen ei voi tehdä itse päätöstä terveyspalveluiden käytöstään – tai edes kieltäytyä seksistä
Koronaviruspandemia pakottaa hakemaan elämyksiä muualta kuin kuluttamisesta – Samalla se voi toimia kestävän elämäntavan oppituntina
Maahanmuuttajanuorten asioista puhuvat usein keski-ikäiset kantasuomalaiset keskenään – MakeSomeNoise-foorumi antaa äänen maahanmuuttajataustaisille nuorille
Kansanliike vaatii epäkohtiin puuttumista Algeriassa – Rauhanomaisen protestoinnin kautta halutaan muuttaa rakenteita
Oikeus hyödyntää mangrovemetsiä teki Borneon kalastajista luonnonsuojelijoita
Syyriaan vaaditaan tulitaukoa – Maassa on havaittu ensimmäiset tartunnat, ja koronavirusepidemiaa olisi vaikea hallita
Podcast: ”Olen suomalainen kirjailija, joka kirjoittaa espanjaksi” – Roxana Crisólogo on julkaissut neljä runokirjaa, mutta ei voi hakea Suomen kirjailijaliiton jäsenyyttä

Luetuimmat

Koronaviruspandemia pakottaa hakemaan elämyksiä muualta kuin kuluttamisesta – Samalla se voi toimia kestävän elämäntavan oppituntina
Tutkimus: Moni nainen ei voi tehdä itse päätöstä terveyspalveluiden käytöstään – tai edes kieltäytyä seksistä
Käsienpesu on tehokas tapa ehkäistä koronaa, mutta monille se ei ole mahdollista – Pakolaisapu aloitti hygieniakoulutukset Ugandan pakolaisasutusalueilla
Syyriaan vaaditaan tulitaukoa – Maassa on havaittu ensimmäiset tartunnat, ja koronavirusepidemiaa olisi vaikea hallita
”Terveyskriisistä ei saa tulla globaalia ihmisoikeuskriisiä” – Koronaviruspandemia lisää kansalaisten tarkkailua, ja järjestöt pelkäävät, että siitä tulee pysyvää
Avustusjärjestö: Kreikan saarten pakolaisleirit evakuoitava koronan vuoksi – Ihmisten pitäminen leireillä ”lähentelee rikollista toimintaa”
Koronavirus on sulkenut suurimman osan maailman kouluista – Valmiiksi vaikeassa asemassa oleva kärsivät eniten
Kysely: Jemenin lapset kärsivät peloista ja masennuksesta – Koronavirus luo uusia uhkia
Terveysjärjestö varoittaa koronasta Syyriassa – Yhdeksän vuotta kestänyt konflikti on tuhonnut terveysjärjestelmän ja ajanut miljoonat pakosalle
Raportti: Demokratia heikkenee kehittyvissä maissa – sortoa kiristävät nyt myös aiemmin edistyneet maat