Brasilian mustia naisia murhataan yhä enemmän | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Brasilian mustia naisia murhataan yhä enemmän

Väkivallan vastaisen taistelun keinot eivät suojele kaikkien elämää samalla tavalla, sanoo tutkija.

(IPS) -- Brasilialainen Maria da Penha Fernandes on ollut liikuntakyvytön siitä asti, kun oma puoliso ampui häntä 1983. Vuonna 2006 säädetty laki naisiin kohdistuvasta väkivallasta kantaa Da Penhan nimeä hänen pitkän oikeustaistelunsa kunniaksi. Mustiin naisiin oikeus ei vieläkään ulotu.

Murhattujen naisten määrä Brasiliassa kasvoi vuosina 1980–2006 keskimäärin 7,6 prosenttia vuodessa. Jaksolla 2006–2013 luku kääntyi 2,6 prosentin laskuun.

Mustien naisten osalta tilanne on kuitenkin mennyt pahemmaksi, sanoo lääkäri Jurema Werneck afrobrasilialaisten oikeuksia puolustavasta Criola-järjestöstä.

Mustia naisia murhattiin sukupuolensa vuoksi vuosina 2003–2013 yli 50 prosenttia aiempaa enemmän. Muutoksen paljastaa väkivaltakartta, jonka on kehittänyt alan tutkimusta pääkaupunki Brasílian yliopistossa johtavan Jacobo Waiselfisz.

Rasismi taustalla

"Eroja selittää rasismi. Väkivallan vastaisen taistelun keinot eivät suojele kaikkien elämää samalla tavalla", Werneck sanoo.

"Maria da Penha -laki määrää, että oikeutta saadakseen on ensin mentävä poliisin puheille, ja se tiedetään, ettei poliisi suojele mustaa naista", Werneck selittää. Hän laskee mustiksi myös värilliset naiset, joten ihonväriin perustuva syrjintä kattaa yli puolet kaikista.

Werneckin mukaan yksi ratkaisu olisi São Paulon malli, jossa naiset voivat kääntyä suoraan syyttäjänviraston puoleen. Se vaatisi laitoksen resurssien lisäämistä.

"Lisäksi pitäisi juuria poliisilaitoksen rakenteisiin juuttunut rasismi ja mustan naisen ikiaikainen syrjintä koko yhteiskunnasta", hän jatkaa.

Laki naismurhista

Keväällä 2015 Brasilia sääti lain, joka kovensi naismurhan eli sukupuolen vuoksi tehdyn surmatyön rangaistuksia.

Yli 200 miljoonan asukkaan Brasiliassa murhataan joka päivä 15 naista, mikä sijoittaa sen seitsemänneksi maailmantilastossa. Kaikkiaan Brasiliassa tehdään lähes 60 000 henkirikosta vuodessa ja uhreista 92 prosenttia on miehiä.

Muut vääryydet, kuten päällekarkaukset, raiskaukset, hylkäämiset sekä taloudelliset rikokset, kohdistuvat kuitenkin pääasiassa naisiin.

Ilmiö saattaa olla perinteisten sortajien vastareaktio sille, että naiset ovat ottaneet uuden aktiivisen roolin työelämässä ja yhteiskunnassa, arvioi naisten seksuaali- ja lisääntymisterveyden verkoston vetäjä Clair Castilhos Coelho.

Da Penhan pitkä taistelu

(IPS) -- Fortalezan kaupungissa asuva brasilialainen farmaseutti Maria da Penha Fernandes, 37, oli nukkumassa, kun häntä ammuttiin haulikolla selkään keväällä 1983. Hänen miehensä väitti, että asuntoon oli hyökännyt ulkopuolisia.

Sairaalaan kiidätetty Da Penha jäi henkiin useiden leikkausten jälkeen mutta menetti liikuntakykynsä. Kun hän palasi kotiin, mies yritti tappaa hänet sähköllä kylvyssä.

Da Penha aloitti pyörätuolissa istuen oikeustaistelun, joka toi hänelle kolmen lapsen huoltajuuden. Miehen saaminen tuomiolle vei 19 vuotta. Kun miehen asianajajat onnistuivat kumoamaan kaksi tuomiota, Da Penha vetosi lopulta yleisamerikkalaiseen ihmisoikeuskomissioon.

Komissio syytti Brasilian valtiota laiminlyönneistä ja vaati uutta oikeudenkäyntiä sekä toimia naisiin kohdistuvan väkivallan lopettamiseksi.

De Penhan mies tuomittiin 2002 kymmeneksi vuodeksi vankilaan mutta hän vapautui jo kahden vuoden kuluttua.

Vuonna 2006 Brasilian kongressi hyväksyi Da Penhan nimeä kantavan lain sukupuolistuneesta väkivallasta.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia