Brasilia käy "superruualla" piilonälkää vastaan | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Brasilia käy "superruualla" piilonälkää vastaan

Ravinteikkaampi ruoka voi vähentää esimerkiksi anemiaa, josta kärsii tällä hetkellä puolet brasilialaislapsista.

(IPS) -- Brasilian vastaus kansanterveyttä koettelevaan piilonälkään on superruuan kehittäminen biofortifikaation avulla.

Biofortifikaatio tarkoittaa kasvien jalostamista siten, että ne keräävät mahdollisimman tehokkaasti hivenaineita itseensä. Piilonäläksi kutsutaan tilannetta, jossa ihminen näyttää hyvinravitulta, mutta kärsii kroonisesta vitamiinien tai hivenaineiden puutteesta.

Kasvien hivenainepitoisuuksia lisäämällä voidaan ehkäistä useita eri puutossairauksia. Erityisen tärkeää on varmistaa raudan ja sinkin saanti. Raudan puutteesta johtuva anemia on Brasilian yleisin ravitsemuksesta johtuva sairaus. Muun muassa kehitysviivästymiä ja immuunijärjestelmän heikkenemistä aiheuttavasta puutostaudista kärsii noin puolet brasilialaislapsista.

Brasiliassa tutkitaan muun muassa riisin, papujen, bataatin ja maissin biofortifikaatiota. Tutkimustulokset ovat lupaavia. Esimerkiksi papujen rautapitoisuus, joka aiemmin oli 50 milligrammaa kilossa, on onnistuttu biorfortifikaation avulla nostamaan 90 milligrammaan. A-vitamiinin esiasteen eli beetakaroteenin määrää bataatissa on kasvatettu yli kymmenkertaiseksi ja riisin sinkkipitoisuutta nostettu kolmanneksen.

Kymmenen vuotta sitten käynnistyneen BioFORT-hankkeen tuotteita syödään jo lukuisissa kouluissa ja päiväkodeissa. Kaupoissa niiden uskotaan olevan alle kymmenessä vuodessa.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia