Botswanalaisia tarinoita | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Botswanalaisia tarinoita

Maanvärinen koira pyörii Moja Selelon jaloissa. Hän katsoo sitä hiljaa. Keskipäivässä ei paljon tapahdu.

Moja Selelo, 41, asuu Bobonongissa, Botswanassa, keskellä eteläistä Afrikkaa. Hänellä on kolme lasta. Mies häipyi nuorimman synnyttyä, ja siihen jäi uuden talon rakentaminen. Vain seinät kohoavat vanhan majan vieressä. Seitsemän vuotta sitten hän alkoi saada kummia oireita: pyörrytti, vilutti, oksetti ja päätä särki. Sairaalasta annettiin päänsärkytabletteja.

Viime vuonna Moja Selelo meni aids-testiin ja hänet todettiin hiv-positiiviseksi. Toukokuussa hän lopetti työnsä tiilitehtaalla, ja sen jälkeen he ovat eläneet sairaalasta jaettavan ruoka-avun varassa. Botswanassa on eniten aids-tartuntoja maailmassa – 37,4 prosenttia 15-49-vuotiaista on viruksen kantajia.

Nyt rouva Selelo odottaa aids-lääkitykseen pääsemistä. Se on vain ajan kysymys. Botswanan hallitus ensimmäisenä Afrikan maana tarjoaa kaikille sairastuneille ilmaisen, julkisen lääkehoidon. Hoito-ohjelma aloitettiin vuonna 2002, ja tämän vuoden loppuun mennessä hoitopaikkoja pitäisi olla 32 paikkakunnalla kautta maan. Tavoitteena on elinikäisen lääkityksen antaminen 110 000 infektoituneelle.

Tämän vuoden alusta Botswanassa ensimmäisenä maana maailmassa on myös otettu käyttöön rutiinitestaukset. Aids-testi tehdään lääkärissäkäynnin yhteydessä automaattisesti, ellei potilas sitä varta vasten kiellä. Tähän on päädytty, koska testaaminen on kaiken perusta, eikä vapaaehtoisiin kokeisiin (vuodesta 2000 lähtien) ole ollut paljon menijöitä. Moja Selelokin kärsi selvistä aids-oireista vuosia ennen kokeisiin hakeutumista.

"Ei … en ole tullut ajatelleeksi kertoa lapsilleni, miten he voivat suojautua aidssilta. Aion kyllä -", hän sanoo verkkaan.

Suurin aidsiin liittyvä ongelma on edelleen stigma, häpeä. Sen takia epidemia, joka todettiin maassa ensimmäisen kerran vuonna 1985, pääsi niin kauan leviämään piilossa.

Nuorin poika, Kago Selelo, 13, tulee koulusta. Huomatessaan vieraat hän asettuu pää ylväästi koholla seisomaan äitinsä viereen. Botswanan valtio tarjoaa kaikille lapsille ilmaisen koulutuksen yliopistoon saakka. Afrikassa sekin on ainutlaatuista.

Kago hakee ruokokattoisesta majasta purkin, jossa on värikkäitä kiviä. Hän haluaa jakaa sen kauneuden kanssamme.

Lähdemme pois …ja hieraisen silmiäni. Olemmeko kehätien varressa Vantaalla? Iso huonekaluhalli, Furniture Mart, ja SPAR-supermarketti yhtäkkiä tämän köyhyyden keskellä. Mutta – tosiaan - bruttokansantuote Botswanassa on neljänneksi korkein Afrikassa. Maa on koko itsenäisyytensä ajan nauttinut katkeamattomasta talouskasvusta. Ihmiset hankkivat, osamaksulla, sohvakalustoja ja tunkevat niitä pyöreisiin majoihinsa … kunnes saavat hankittua peltikattoisen ja suorakulmaisen talon. Bobonongissa, pyöreiden ja kulmikkaiden mökkien keskellä, on useita huonekaluhalleja.

LÄÄKEHOITO TOIMII HYVIN

Myös Dikedeli Mbale on 41-vuotias ja hiv-positiivinen. Ystävä kehotti häntä menemään testeihin kun puoliso sairastui aidsiin. Mies kuoli tänä vuonna.

"Olen saanut kuusi kuukautta lääkitystä ja nyt tunnen itseni yhtä vahvaksi kuin ennen. Olen tehnyt työtä, kuten näette savisista vaatteistani, olen juuri koristellut uuden talomme seiniä", Dikedeli Mbale nauraa punaisen hattunsa alta. Ystävä ja aids-tukihenkilö katselee ylpeänä vieressä.

Aids-lääkityksen onnistumista Afrikassa on epäilty. Botswanassa se ainakin toimii erinomaisesti. Hallitus on saanut voimakasta tukea Bill ja Melinda Gatesin säätiöltä ja Merck-lääkeyhtiöltä ja yhteisvoimin on rakennettu eurooppalaista tasoa oleva hoitojärjestelmä huippulaboratorioineen ja seurantajärjestelmineen sekä rekrytoitu kymmeniä ulkomaalaisia asiantuntijoita kouluttamaan lääkäreitä ja hoitajia.

On todettu, että botswanalaiset potilaat ottavat lääkkeitä ja käyvät tarkastuksissa yli 90-prosenttisesti eli paremmin kuin teollisuusmaissa. Lääkehoito myös tehoaa hyvin, vaikka suuri osa on aloittaessaan ollut todella huonossa kunnossa.

Kysymme rouva Mbalelta vaatiko hän aids-sairasta miestään käyttämään kondomia. Hän vaikenee tovin.

"Naisena olet perheessä kuin lapsi. Mies määrää kaikesta."

Rupeaa pisaroimaan vettä. Tässä maassa, jonka pinta-alasta yli kaksi kolmasosaa on Kalaharin hiekka-aavikkoa, "pula" eli sade, on timanttejakin kalliimpaa. Molempia kaivetaan ja porataan hiekkakenttien syvyyksistä.

Dikeledi Mbale alkaa tanssia ja laulaa. "Pula, pula, pula!" Sataa, ja hän on saanut elämänsä takaisin, kuuden lapsen äiti.

SOKEA JA VANHAT HYVEET

Sinah Mogoiwa, 75, on syntynyt Etelä-Afrikassa. Hän avioitui botswanalaisen kaivosmiehen kanssa, ja he muuttivat miehen kotikaupunkiin Mauniin samana vuonna kun Botswana lakkasi olemasta Englannin suojelualue ja itsenäistyi eli vuonna 1966.

"Etelä-Afrikassa buurit olivat ottaneet maamme ja ainoa vaihtoehtomme oli myydä heille työvoimaamme. Kun muutin Botswanaan, näin mitä merkitsee rauha ja itsenäisyys. Voit viljellä omaa maatasi ja katsoa, miten karjasi pulskistuu. Sydän rauhoittuu. Etelä-Afrikka oli paljon kehittyneempi yhteskunta, mutta meitä kohdeltiin kuin eläimiä ja kaikkialla oli kova kilpailu ja kiire", Sinah Mogoiwa puhelee. Hän on sokea, mutta se ei haittaa, koska kolme tytärtä asuu ympärillä ja auttaa häntä.

On aikaa katsella sisäänpäin.

Botswanan ei ole tarvinnut paljon kärsiä kolonialismista. Englantilaiset suojelivat heitä - botswanalaisten kuninkaiden omasta pyynnöstä - buurien ja Etelä-Afrikan kauppakomppanian alistamispyrkimyksiltä. Maassa ei ole ollut rotusortoa eikä sen ole tarvinnut käydä tuskallisia vapautussotia. Sinah Mogoiva löysi avioliiton myötä köyhän mutta rauhallisen ja hyvän maan.

Pian itsenäistymisen jälkeen Botswanasta löytyi timantteja, ja siitä on tullut maailman suurin raakatimanttien viejä. Vientituloilla maahan on rakennettu mm. Afrikan parhaimpiin kuuluvat peruspalvelut.

"Nykyään Botswanassa on myös sellaista, mikä ei tee minua onnelliseksi. Kehityksen myötä liikkuvuus on lisääntynyt, uusia teitä pitkin tulee ihmisiä, jotka tuovat sairauksia. Monet ovat muuttaneet kaupunkeihin, jossa ihmisille ei ole mitään ohjausta. On vain paljon riskejä ja illuusioita, ja työttömyyttä, joka johtaa huonoihin asioihin."

Vanhaa rouvaa huolettaa sekin, ettei avioliittoa enää arvosteta. Irrallisia seksisuhteita harrastetaan monia yhtä aikaa. Hänenkään kolmesta tyttärestään kukaan ei ole naimisissa. Ennen avioliitto oli elämän perustekijä.

Jälkikasvulleen rouva Mogoiwa haluaa tähdentää vanhan botswanalaisen kulttuurin arvoa. Se kiteytyy käsitteeseen "botho", joka tarkoittaa ihmistä, joka kunnioittaa itseään ja toisia, kykenee itsehillintään, on vieraanvarainen, rakastaa ja huolehtii toisista.

HENKIVALTOJEN TODELLISUUS

Botswanassa on noin 400 eri kirkkokuntaa. Katolisten, luterilaisten, baptistien, helluntalaisten ym. lisäksi on suuri määrä itsenäisiä afrikkalaisia kirkkoja sekä yhteisöjä, jotka yhdistävät kristillisiä ja perinteisiä afrikkalaisia uskomuksia toisiinsa.

Luterilaiseen kirkkoon kuuluu noin 25 000 jäsentä. Sen palveluksessa on myös kymmenkunta suomalaista lähettiä, mm. pääkaupungissa Gaboronessa kristillisen kasvatuksen parissa työskentelevät aviopari Iiris Kontra ja Heikki Korhonen sekä koordinaattori Maria Stirling.

Korhonen ja Stirling ovat kasvaneet Namibiassa lähetystyötekijöiden lapsina. Botswanassa he ovat olleet perheineen vuodesta 1980 ja 1990. He rakastavat työtään, Afrikan luontoa ja aurinkoa ja pitävät maata mitä parhaimpana kasvuympäristönä lapsille.

Maunin kaupungissa fysioterapeutti Maarit Haltia, 34, ja nuorisotyöntekijä Eero Haltia, 33, perheineen ovat työskennelleet Thuson vammaisten koulutuskeskuksessa ja kirkon nuorten parissa viisi vuotta. Lähetyskutsun molemmat saivat rippikoulussa.

Maarit Haltian mukaan kirkkokuntia yhdistää toisiinsa kaksi asiaa: hautajaiset ja aids-työ. Samassa perheessä voi olla monen kirkon jäseniä, ja hautajaisissa eri papit ja seurakuntalaiset kohtaavat.

"Hautajaisia on nykyään usein ja ne ovat paljon suurempi tapahtuma kuin häät, joita on harvoin", hän sanoo.

Haltia kertoo, että alkuaikoina heillä oli vaikeata. Kirkon samoin kuin Thuson tontin vieressä asui perinteinen parantaja – noita – joka aiheutti paljon häiriötä. Lähetystyöntekijät vastasivat hänen loitsuihinsa lisäämällä omia rukouksiaan.

"Myöhään eräänä myrskyisenä yönä kirkon portille koputettiin, yksinäinen naistyöntekijä meni avaamaan – ja oli kuolla säikähdyksestä. Ovella oli se noita. Hän oli hyvin peloissaan ja kysyi, mitä kirkossa oikein tapahtuu. Mene pois, mene mökkiisi taikojasi tekemään! vastasi säikähtänyt nainen."

"Aamulla kysyin miksei hän puhunut noidalle Jeesuksesta. Noita olisi voinut tulla uskoon!", Maarit Haltia kertoo vieläkin sydämistyneenä.

Lähetystyöntekijät ovat kokeneet, että Botswanassa usko esi-isien henkiin ja henkivaltojen välinen taistelu ovat edelleen täyttä totta, kuten Raamatun aikana. Henkien manaaminen on osa heidän arkeaan Afrikassa.

"Oletko muuten huomannut, että aasin selässä on risti?" Eero Haltia kysyy kerran kun aasi ylittää tietä. "Selkärankaa pitkin kulkee pitkä puu, hento poikkipuu on heti lapaluiden takana."

Julkaisija: Kirkko ja Kaupunki

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia