Boko Haramia paenneet ahdingossa Kamerunissa – paljon väkeä, vähän ruokaa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Boko Haramia paenneet ahdingossa Kamerunissa – paljon väkeä, vähän ruokaa

Minawaon pakolaisleirillä Pohjois-Kamerunissa asuu noin 60 000 Boko Haramia paennutta nigerialaista. Aichatou Njoya on ollut leirillä yli kolme ja puoli vuotta, vailla toivoa kotiinpaluusta.

(IPS) -- Aichatou Njoyan silmät vettyvät, kun hän kertoo päivästä, jolloin islamistisen terroristijärjestön Boko Haramin miehet saapuivat hänen ovelleen Nigeriassa.

"Se oli 24. toukokuuta 2013. Aviomieheni nukkui huoneessaan, ja minä olin toisella puolen taloa kuuden lapsemme kanssa. Nuorin oli vain yhdeksän kuukauden ikäinen."

Njoyan mukaan asemiehet murtautuivat taloon, kaappasivat hänen aviomiehensä ja raahasivat tämän naisten ja lasten huoneeseen.

"He toivat hänet eteemme, asettivat machete-veitsen hänen kaulalleen ja kysyivät, suostuuko hän kääntymään kristinuskosta islamiin. He kysyivät kolmasti, ja hän kieltäytyi kolmasti. Sitten he teurastivat hänet silmiemme edessä."

Hyökkääjät alkoivat riidellä keskenään, pitäisikö heidän tappaa myös Njoya. Lopulta he päättivät jättää hänet henkiin.

Lapsia syntyy tiuhaan

Seuraavana päivänä Njoya pakeni lasten kanssa kukkuloille. He kulkivat monta päivää, kunnes pääsivät Kamerunin rajalle, josta YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n autot kuljettivat pakolaisia Kamerunin puolelle, juuri perustetulle leirille.

Nyt Minawaon pakolaisleirillä Pohjois-Kamerunissa asuu noin 60 000 Boko Haramia paennutta nigerialaista. 36-vuotias Njoya on ollut leirillä yli kolme ja puoli vuotta, vailla toivoa kotiinpaluusta.

Njoya ja monet muut IPS:n tapaamat pakolaiset sanovat, että elinolosuhteet leirillä huononevat päivä päivältä.

"Kun tulimme tänne, riisiä sai 13 kiloa kuukaudessa. Myöhemmin se vähennettiin kymmeneen kiloon, ja marraskuussa määrä supistui entisestään", Jallo Mohamed kertoo.

"Myös polttopuuta jaetaan yhä kitsaammin. Leirin terveysasemalta ei saa muuta kuin särkylääkettä, oli vaiva mikä tahansa", hän jatkaa.

Syntyvyys Minawaon pakolaisleirillä on korkea, joskus maailmaan tulee jopa 50 lasta viikossa.

"Ei se ole leiriläisten vika. He menevät joka ilta nukkumaan aikaisin, koska heillä ei ole televisiota tai muitakaan viihdykkeitä", sanoo leirin lääkäri, joka ei halua nimeään julkisuuteen.

Avustajien rahahanat tiukalla

Yhteensä Kamerunissa on tällä haavaa noin 260 000 pakolaista Keski-Afrikan tasavallasta ja 86 000 Nigeriasta. UNHCR:n raportin mukaan läntiset rahoittajat – etupäässä Yhdysvallat, Japani, EU, Espanja, Ranska ja Korea – ovat onnistuneet tänä vuonna haalimaan kokoon vain kolmanneksen pakolaisten auttamiseen vaadittavasta summasta. Vaje on noin 60 miljoonaa euroa.

UNHCR:n pääjohtaja Filippo Grandi kierteli joulukuussa näyttävästi Boko Haramin terrorista kärsivissä Tšadjärven alueen valtioissa tarkoituksenaan saada avustajavaltioiden rahahanat höltymään. Hän vieraili myös Minawaon leirillä.

Polttopuupulaan Grandi tarjosi ratkaisuksi energiatehokkaita liesiä, joista on saatu hyviä kokemuksia Nigerissä ja Tšadissa. Hän myös vakuutteli pakolaisille, että leirille saadaan pian vesijohto.

Grandi toivoo kurjistuville pakolaisille työmahdollisuuksia, jotta he voisivat auttaa itse itseään.

Leirin asukkaat kertovat, että asiaa vaikeuttaa kamerunilaisten viranomaisten asenne. "Vaikka meillä on pakolaistodistukset, leirin vartijat eivät halua päästää meitä ulos. Tämä heikentää ansiomahdollisuuksiamme", Njoya sanoo.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia