BKT ja hyvinvointi eivät aina kulje käsi kädessä | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

BKT ja hyvinvointi eivät aina kulje käsi kädessä

Suomi on tuoreen yhteiskunnallista edistystä mittaavan indeksin kärkimaa, mutta pohjoismainen malli ei ole ainoa vaihtoehto hyvinvoinnin lisäämiseksi, käy ilmi selvityksestä.

Korkea bruttokansantuote henkeä kohti ei ole ainoa tekijä hyvässä elämänlaadussa, sanoo yhdysvaltalainen Social Progress Imperative -järjestö tuoreessa raportissaan.

"Yhteiskunnallisen edistyksen indeksiksi" nimetyssä raportissa tarkastellaan ihmisten elämänlaatua 133 maassa: esimerkiksi ravitsemuksen ja terveydenhuollon kaltaisia perusasioita mutta myös esimerkiksi itsemurhia, kasvihuonekaasupäästöjä, poliittisia oikeuksia sekä suvaitsevaisuutta siirtolaisia ja seksuaalivähemmistöjä kohtaan.

Suomi sai selvityksessä eniten pisteitä. Suomen vahvuuksia olivat raportin mukaan esimerkiksi vähäinen ilmansaasteiden määrä, heikkouksia taas ylipaino ja itsemurhat.

Suomi pärjää indeksissä hyvin myös suhteutettuna bruttokansantuotteeseen. Periaatteessa monet indikaattorit nousevat bruttokansantuotteen mukana, mutta taloudellinen vauraus ei yksinään selitä yhteiskunnallista edistyneisyyttä, selvityksessä todetaan.

Esimerkiksi Costa Rican bruttokansantuote henkeä kohti on alle puolet Etelä-Korean vastaavasta, mutta silti maiden sosiaalinen edistyneisyys on lähes samaa tasoa. Muita samantyyppisiä maita ovat esimerkiksi Uruguay, Ghana ja Senegal. Päinvastainen tilanne taas on esimerkiksi Yhdysvalloissa, joka on indeksissä vasta sijalla 19 suuresta bruttokansantuotteestaan huolimatta. Myös monet Persianlahden maat menestyvät huonosti suhteessa bruttokansantuotteeseensa.

Kaikki viisi Pohjoismaata ovat indeksin kymmenen parhaan joukossa, mutta pohjoismainen malli ei ole ainoa vaihtoehto, sanoo järjestön johtaja Michael Green.

"Päättäjät voivat tarkastella myös Kanadan ja Australian mallia selvittääkseen, miten johtajat ovat menestyneet parantaakseen kansalaistensa elämää."

Huonoin elämänlaatu on raportin mukaan Keski-Afrikan tasavallassa, Afganistanissa ja Tšadissa.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia