Uutiset

Ban Ki-moon on "katastrofi"

Ban Ki-moon saa täystyrmäyksen YK:n

Ban Ki-moon on YK:n pääsihteerinä "katastrofi", sanoo ruotsalainen Inga-Britt Ahlenius, joka johti viime kesään asti YK:n sisäistä tarkastusvirastoa.

Ahleniukselta ilmestyi hiljan Ruotsissa Mr. Chance -niminen kirja, joka ruotii pääsihteerin toimintaa kriittisesti.

Ahleniuksen mukaan eteläkorealainen Ban ei ole tehtävänsä tasalla eikä maailmanjärjestön sihteeristön johtaminen edes kiinnosta häntä.

Ban nauttii sen sijaan punaisilla matoilla tepastelusta ja toisten kirjoittamien puheiden pitämisestä, Ahlenius lataa.

Matkoilta palattuaan pääsihteeri puhui hänen mukaansa enemmän päivälliskutsuista ja saamastaan mediajulkisuudesta kuin maailmanpolitiikan polttavista aiheista.

Ahlenius oli YK-virassaan yleiskokouksen nimittämä, joten Ban ei voinut erottaa häntä tultuaan Kofi Annanin seuraajaksi 2007. Kaikki muut Annanin apulaispääsihteerit menivät vaihtoon.

Viime töikseen Ahlenius kirjoitti viime kesänä Bania arvostelevan raportin, jonka YK pyrki salaamaan.

YK:n päämaja ei halunnut kommentoida Ahleniuksen kirjaa, josta harkitaan englanninkielistä painosta.

Ahlenius tunnetaan Ruotsissa pelottomuudestaan. Hän johti aiemmin valtion tilintarkastajia ja oli mukana paljastamassa Euroopan unioniin liittyvää korruptiovyyhteä, joka kaatoi Jacques Santerin johtaman komission 1999.

YK Ruotsi

Tilaa uutiskirje

Saat kerran viikossa koosteen Maailma.netin uutisista, tapahtumista ja työpaikoista sähköpostiisi. Tietojasi käytetään vain uutiskirjeen lähettämiseen. Rekisteriseloste täällä.

Pääuutiset

Mies puolilähikuvassa, taustalla maalattu seinä.

Kauppasaarto ei Kuuban järjestelmää kaada, mutta hyvät suhteet Yhdysvaltoihin voivat sen tehdä, sanoo Kuubasta kirjan kirjoittanut toimittaja Antti Halinen

Donald Trumpin pakotepolitiikka on vahvistanut Kuuban kommunistisen puolueen tiukan linjan kannattajia. Barack Obaman aloittama pehmeämpi linja olisi voinut pikkuhiljaa kaataa koko järjestelmän, sanoo pitkään Kuubaa seurannut Antti Halinen.
Israelin lippu

Israel on rokottanut kansalaisiaan koronaa vastaan ennätystahtia – Miehitettyjen alueiden palestiinalaiset ovat jääneet ilman

Miehitetyllä Länsirannalla rokotteita on jaettu juutalaissiirtokuntalaisille mutta ei palestiinalaisille. YK ja ihmisoikeusjärjestöt muistuttavat Israelia Geneven neljännen sopimuksen velvoitteista.
Nainen puolilähikuvassa ikkunan edessä, taustalla rakennuksia.

EU:n pitäisi ottaa enemmän vastuuta Bosnian pakolaistilanteesta eikä sysätä vastuuta kyynisesti rajojensa ulkopuolelle

Noin 1 400 pakolaista jäi ilman suojaa, kun Lipan pakolaisleiri paloi Bosnia ja Hertsegovinassa. EU:n pitäisi yrittää vaikuttaa tehokkaammin maan byrokraattiseen hallintoon, joka on kykenemätön tekemään ratkaisuja ihmisten hyväksi, tai ottaa itse vastuu pakolaisista, kirjoittaa Salaado Qasim.
Kaupunki vuoren alla.

Tulivuoren juurella elävä San Salvadorin kaupunki torjuu ilmastonmuutosta luonnon omin keinoin – Jukkapalmut ja imeytysojat estävät maanvyörymiä

El Salvadorin pääkaupungissa San Salvadorissa koetaan jatkuvasti maa- ja mutavyöryjä ja ilmastonmuutoksen pelätään pahentavan tilannetta. Nyt vyöryjä torjutaan ekosysteemipohjaisin ratkaisuin.
Jäälohkareita kellumassa meressä.

Mikromuovia löytyi Pohjoiselta jäämereltä runsain mitoin – Syyttävä sormi osoittaa vaatteiden tekokuituihin

Arktiselle alueelle kulkeutuu vaatteiden tekokuituja todennäköisesti Euroopasta ja Pohjois-Amerikasta, selviää tuoreesta tutkimuksesta.

Tuoreimmat

120 000 ihmistä on paennut vaaliväkivaltaa Keski-Afrikan tasavallassa – ”Ihmiset pakenevat kodeistaan vain vaatteet päällään”
Israel on rokottanut kansalaisiaan koronaa vastaan ennätystahtia – Miehitettyjen alueiden palestiinalaiset ovat jääneet ilman
Tulivuoren juurella elävä San Salvadorin kaupunki torjuu ilmastonmuutosta luonnon omin keinoin – Jukkapalmut ja imeytysojat estävät maanvyörymiä
Mikromuovia löytyi Pohjoiselta jäämereltä runsain mitoin – Syyttävä sormi osoittaa vaatteiden tekokuituihin
Kashmirin laakso on maailman viimeisiä sahramikrookuksen kasvupaikkoja – Viljelijät pelkäävät, että teollisuus tuhoaa maailman kalleimman maustekasvin
WWF:n raportti: Sademetsien hurja kato heikentää myös suojaa tartuntatauteja vastaan – “Meidän pitää pikaisesti korjata luontosuhteemme“
PlayStation 5:n julkaisusta uutisoitiin viime vuonna 26 kertaa enemmän kuin kymmenestä humanitaarisesta kriisistä, selviää tuoreesta vertailusta
2,3 miljoonaa ihmistä tarvitsee apua Tigrayn kriisin seurauksena Etiopiassa – Palanneista moni kohtaa tuhotun kodin
Kysely: Eurooppalaiset luopuisivat mieluummin lentämisestä kuin autosta ilmastonmuutoksen torjumiseksi
Kaivosjätti Rio Tintoa syytetään ympäristörikoksista Papua-Uudessa-Guineassa – Vuosikymmeniä kaivoksen sulkemisen jälkeen kuparia valuu edelleen jokiin

Luetuimmat

PlayStation 5:n julkaisusta uutisoitiin viime vuonna 26 kertaa enemmän kuin kymmenestä humanitaarisesta kriisistä, selviää tuoreesta vertailusta
Kaivosjätti Rio Tintoa syytetään ympäristörikoksista Papua-Uudessa-Guineassa – Vuosikymmeniä kaivoksen sulkemisen jälkeen kuparia valuu edelleen jokiin
Suomalaisjärjestöiltä yhteisjulistus päästövähennysten puolesta
Kauppasaarto ei Kuuban järjestelmää kaada, mutta hyvät suhteet Yhdysvaltoihin voivat sen tehdä, sanoo Kuubasta kirjan kirjoittanut toimittaja Antti Halinen
”Häpeällinen hyökkäys demokratiaa ja sen edustajia vastaan” – Washingtonin levottomuudet tuomitaan laajasti
WWF:n raportti: Sademetsien hurja kato heikentää myös suojaa tartuntatauteja vastaan – “Meidän pitää pikaisesti korjata luontosuhteemme“
Mikromuovia löytyi Pohjoiselta jäämereltä runsain mitoin – Syyttävä sormi osoittaa vaatteiden tekokuituihin
Epävarmassa maailmassa yhä useampi kiinnostuu ekokylässä asumisesta – Keuruun ekokylässä elää tavallisia ihmisiä, ei ”kajahtaneita tyyppejä uimassa vastavirtaan”
2,3 miljoonaa ihmistä tarvitsee apua Tigrayn kriisin seurauksena Etiopiassa – Palanneista moni kohtaa tuhotun kodin
Satelliitit tarjoavat apua metsäkadon torjuntaan – Tutkimuksen mukaan varoitusjärjestelmä vähensi metsäkatoa Keski-Afrikan maissa lähes viidenneksellä