Avustustyö käynnistyy Filippiineillä | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Avustustyö käynnistyy Filippiineillä

Viikonloppuna iskeneen Hagupit-taifuunin tuhot jäivät pelättyä pienemmiksi.

Viikonloppuna Filippiineille iskenyt Hagupit-taifuuni, paikallisille Ruby, on tehnyt tuhoa pelättyä vähemmän. Mediatietojen mukaan kuolleita on neljä, ja sadat tuhannet ovat jo päässeet palaamaan koteihinsa, joita myrsky on moukaroinut. Apua kuitenkin tarvitaan.

Hagupit iski Itä-Samarin maakuntaan lauantai-iltana paikallista aikaa ja uudelleen sunnuntaiaamuna Masbiten maakuntaan. Tuulen nopeus oli pahimmillaan 175 kilometriä tunnissa ja tuulenpuuskat jopa 210, kertoo YK:n humanitaarisen koordinaatiotoimisto OCHA.

Myrsky toi mukanaan rankkasateita ja aaltoja, ja se katkoi sähkö- ja viestintälinjoja ja tuhosi rakennuksia. Uutistoimisto Reutersin mukaan se myös aiheutti noin 5,8 miljoonan euron menetykset riisisadolle.

Maan armeija on aloittanut teiden raivauksen, ja myös avustusjärjestöt ovat paikalla. Suomessa toimivista järjestöistä apua välittävät ainakin Kirkon Ulkomaanapu, Pelastakaa Lapset, Plan, UNICEF ja World Vision, joiden työntekijät jakavat muun muassa ruokaa ja hygieniatarpeita.

Ulkomaanapu on ilmoittanut lahjoittavansa 100 000 euroa Filippiinien hätäapuun, Pelastakaa Lapset 200 000 euroa.

Tuhojen jääminen ennakoitua pienemmiksi on Filippiineille helpotus, sillä reilu vuosi sitten maahan iski taifuuni Haiyan, joka vei jopa yli 7 000 ihmisen hengen. Tällä kertaa hallitus evakuoi etukäteen lähes 800 000 ihmistä, ja yhteensä yli miljoona ihmistä pakeni myrskyä etukäteen. Kyseessä oli maan historian suurin rauhanajan evakuointioperaatio, kertoo kehitysyhteistyöjärjestö Plan, joka on yksi alueelle hätäapua toimittavista järjestöistä.

"Tähän mennessä on jo selvää, että kautta linjan, niin paikalliset ihmiset, järjestöt kuin paikallis- ja valtionhallintokin ovat osanneet ennakoida ja toimia nopeammin kuin viime vuonna. Haiyanista on opittu", toteaa myös Kirkon Ulkomaanavun Manilassa oleva tiedottaja Ulla Kärki järjestön tiedotteessa.

Filippiineille iskee vuosittain noin 20 taifuunia. Hagupitin on arvioitu olleen Kaakkois-Aasian vuoden voimakkain myrsky.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia