Avoimen lähdekoodin vastustus | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Avoimen lähdekoodin vastustus

Ohjelmistoyhtiöt ovat pitäneet vapaita ohjelmia uhkana kaupallisten ohjelmien tekijöiden toimeentulolle ja jarruna tekniselle kehitykselle. Kritiikin mukaan ohjelmien tulevaisuudesta ei ole takeita, kun niillä ei ole tukenaan organisaatiota ja resursseja. Toisaalta joukko menestyneitä ohjelmistoja on syntynyt globaalin hakkerijoukon työn tuloksena.

Avoimen lähdekoodin ideologia on vastakkainen kaupalliselle ajattelulle, jossa monikansalliset ohjelmistoyhtiöt palkkaavat parhaat löytämänsä ohjelmoijat, markkinointikoneisto käynnistetään ja valmiit ohjelmat myydään käyttäjille. Ohjelmiin ei ole sallittua tehdä muutoksia, eikä se olisi mahdollistakaan, sillä niiden lähdekoodeja ei julkisteta.

Vapaan ja avoimen lähdekoodin ohjelmistot eivät miellytä ohjelmistojättejä, koska ne syövät kaupallisten yhtiöiden markkinaosuutta. Lähdekoodien salauksen lisäksi firmat ovat pyrkineet suojaamaan tuotteitaan tekijänoikeuslaeilla. Näin yritykset pyrkivät varmistamaan, ettei niiden henkinen omaisuus eli kehitystyö ja innovaatiot joudu yleiseen käyttöön. Yritysten mukaan niin kävisi, jos ne suojaisivat ohjelmansa ainoastaan vapaista ja avoimen lähdekoodin ohjelmistoista tutuin GPL:n kaltaisin lisenssein.

Kuitenkin esimerkiksi internetin ja GSM-tekniikankin menestystarinat perustuvat avoimeen lähdekoodiin, joka on mahdollistanut vapaan kilpailun ja parhaiden sovellusten kehittymisen. Samantyyppisistä vapaista olosuhteista ovat alkuvaiheissaan nauttineet myös monet ohjelmistoalan suuryritykset, mutta sittemmin lähdekoodit on ryhdytty salaamaan voittojen aikaansaamiseksi. Lähdekoodin luovuttaminen ei merkitse koko työn luovuttamista vaan vain sen perustan, jolle kukin voi rakentaa oman sovelluksensa.

Ohjelmistoyhtiöt ovat myös pitäneet vapaita ohjelmia uhkana kaupallisten ohjelmien tekijöiden toimeentulolle ja siten jarruna tekniselle kehitykselle. Kritiikin mukaan ohjelmien tulevaisuudesta ei ole takeita, kun niillä ei ole tukenaan organisaatiota ja resursseja.

Tämä ei kuitenkaan ole täysin totta, sillä esimerkiksi Linux-käyttöjärjestelmän kehitystä koordinoi yksityishenkilö Linus Torvalds muutamien ystäviensä kanssa. Jotta päätösten yhtenäisyys säilyy ja projekti pysyy hallittavana kokonaisuutena, Torvalds tekee itse lopulliset päätökset. Väitettä teknisen kehityksen jarruttamisesta horjuttaa globaalin hakkerijoukon aikaansaannosten ja motiivien tarkastelu: avoimen lähdekoodin ohjelmien kehittäjät eivät yleensä saa työstään palkkaa, vaan he tekevät sitä, koska kokevat asian tärkeänä.


Linkit:

Microsoft
(Microsoftin perustelut siirtymiselle Unixista tai Linuxista Microsoft Windowsin käyttäjäksi)
Bill Gatesin "Open Letter to Hobbyists"
Linux.org

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia