Attac syyttää EU-johtajia talouskriisin syiden pakoilusta | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Attac syyttää EU-johtajia talouskriisin syiden pakoilusta

Aika irtiotolle uusliberaalista talouspolitiikasta on tullut, sanoo Attac.

Euroopan unionin päätösvalta talouskriisin ratkaisemiseksi on keskittynyt yhä pienemmälle poliittiselle eliitille, joka on osoittautunut haluttomaksi kohtaamaan kriisin todellisia syitä, sanoo Attac.

Kriisin ratkaisemiseksi vaaditaan kuitenkin radikaalia irtiottoa vallitsevasta uusliberaalista talousajattelusta, jotta Euroopan velkakriisi mahdollista ratkaista ja estää uusien kriisien synty, järjestö sanoo.

Järjestön tiedotteen mukaan progressiivisella talous-, raha-, sosiaali- ja ympäristöpolitiikan toteuttamisella voitaisiin ottaa askel kohti oikeudenmukaisempaa ja tasapuolisempaa Eurooppaa.

EU on tähänastisella kriisipolitiikka on vain pahentanut velkaongelmia supistamalla kokonaiskysyntää ja saanut jopa luottoluokittajat epäluuloisiksi, järjestö väittää.

Suomi on keskittynyt sisäpoliittiseen valtapeliin ja omien kriisivastuiden kasvattamista on vastustettu tarjoamatta kuitenkaan selkeitä vaihtoehtoja EU:n nykyisille ratkaisuille. Pienenä taloutena Suomi kuitenkin on riippuvainen Euroopan yleisestä kehityksestä, ja kriisivaltioiden vyönkiristys heikentää myös Suomen talouden näkymiä, Attac muistuttaa.

Järjestön mukaan ongelman ytimessä on uusliberalismi, joka on kannustanut sosiaalisten oikeuksien polkemiseen, ympäristöongelmien ulkoistamiseen ja haitalliseen verokilpailuun ja kasvattanut olemassa olevaa eriarvoisuutta niin Euroopan maiden välillä kuin niiden sisälläkin.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia