Asiantuntijat: Pohjois-Korean ydinkoe osa uhkailun noidankehää | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Asiantuntijat: Pohjois-Korean ydinkoe osa uhkailun noidankehää

Alkuviikolla tehty ydinkoe tapahtui vain viikko sen jälkeen, kun Pohjois-Korean naapurissa harjoiteltiin sotaa maata vastaan, muistuttavat rauhanjärjestöt.

Pohjois-Korean alkuviikolla suorittama kolmas ydinkoe on saanut laajan tuomion kansainväliseltä yhteisöltä. Muun muassa YK:n turvallisuusneuvosto, Suomen ulkoministeriö ja EU:n ulkosuhteista vastaava Catherine Ashton ovat ilmaisseet huolensa sotilaallisten jännitteiden kasvamisesta Korean niemimaalla.

Yhdysvaltojen ja Tyynenmeren alueen rauhanjärjestöt kuitenkin muistuttavat, että ydinkoe on vain osa alueellista sotilaallisten provokaatioiden noidankehää.

Pohjois-Korea teki ydinkokeen vain viikko Yhdysvaltojen ja Etelä-Korean vuosittaisten sotaharjoitusten jälkeen, joiden kantavana teemana on ollut Pohjois-Koreaan suunnattujen hyökkäysten harjoittelu.

"Korean sodasta lähtien Yhdysvallat on uhannut Pohjois-Koreaa ydinaseilla ainakin yhdeksän kertaa. Yhdysvallat on myös julkisesti ilmoittanut ydinaseilla tehtävän ensi-iskun olevan osa sen nykyistä puolustusstrategiaa", sanoo järjestöjä edustava Joseph Gregson.

Järjestöt arvioivatkin, että Pohjois-Korean ydinkokeen taustalla on lähinnä puolustuksellisen peloitevaikutuksen antaminen ulkomaille.

Sotilaallisten jännitteiden lieventämiseksi rauhanjärjestöt kannustavat Yhdysvaltoja vetämään joukkonsa Etelä-Koreasta, lopettaan kauppasaarron ja aloittamalla suorat neuvottelut Pohjois-Korean hallinnon kanssa.

Lisää uusi kommentti