Arabiemiraatit ei päästä aktivistia ihmisoikeuspalkintoseremoniaan | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Arabiemiraatit ei päästä aktivistia ihmisoikeuspalkintoseremoniaan

Viranomaisten loukkaamisesta tunnettu aktivisti on matkustuskiellossa.

Ihmisoikeusjärjestöt vaativat Arabiemiraatteja palauttamaan passin tunnetulle ihmisoikeusaktivistille Ahmed Mansuurille, jotta tämä pääsisi osallistumaan Genevessä pidettävään Martin Ennals -ihmisoikeuspalkinnon palkintoseremoniaan lokakuussa.

Mansuur on yksi autoritaarisen Arabiemiraattien harvoista ihmisoikeusasiantuntijoista, joka on nostanut esiin muun muassa mielivaltaisten pidätysten, kidutuksen, halventavan kohtelun ja epäreilujen oikeudenkäyntien kaltaisia ongelmia. Hän on saanut toimintansa vuoksi tappouhkauksia viranomaisilta ja näiden kannattajilta, kertoo ihmisoikeuksien kansainvälinen liitto FIDH, joka kuuluu palkinnon valitsijaraatiin.

Järjestöt muistuttavat, että Arabiemiraatit tunnetaan Lähi-idän kaupan ja turismin keskuksena ja alueen turvasatamana, ja se on myös YK:n ihmisoikeusneuvoston jäsen.

Esimerkiksi ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watchin mukaan maa kuitenkin käyttää usein vaikutusvaltaansa ihmisoikeusongelmien peittämiseksi. Maassa pidätetään hallitukselle uhkana pidettyjä aktivisteja mielivaltaisesti ja  turvallisuusjoukot kiduttavat pidätettyjä. Myös siirtotyöläisten asema on huono.

Mansuur tuomittiin vuonna 2011 viranomaisten loukkaamisesta vankeuteen. Seuraavana vuonna hänet armahdettiin, mutta hänen passinsa on takavarikoitu ja hän on yhä matkustuskiellossa.

Martin Ennals -palkinto on kymmenen ihmisoikeusjärjestön myöntämä palkinto. Se myönnetään uhatulle ihmisoikeusaktivistille tavoitteena muun muassa suojella tätä mediahuomion avulla.

Palkinto on saanut nimensä brittiläiseltä, vuonna 1991 kuolleelta ihmisoikeusaktivisti Martin Ennalsilta, joka toimi aikoinaan Amnesty Internationalin pääsihteerinä. Muut palkinnonsaajaehdokkaat tulevat tänä vuonna Myanmarista ja Guineasta.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia