Apua Norsunluurannikon pakolaisille Liberiaan | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Apua Norsunluurannikon pakolaisille Liberiaan

Kirkon ulkomaanapu avustaa sisällissodan puhkeamisen pelossa Liberiaan paenneita Norsunluurannikon pakolaisia. Ulkomaanapu on myöntänyt pakolaisten avustamiseen 50 000 euroa. Sen lisäksi alueelle l

Kirkon ulkomaanapu avustaa sisällissodan puhkeamisen pelossa Liberiaan paenneita Norsunluurannikon pakolaisia. Ulkomaanapu on myöntänyt pakolaisten avustamiseen 50 000 euroa. Sen lisäksi alueelle lähetetään välittömästi kaksi humanitaarisen avun työntekijää.

Norsunluurannikon marraskuiset vaalit ovat johtaneet väkivaltaisuuksuuksiin ja aiheuttaneet pakolaisvirran. Arviolta 19 000 ihmistä on jo paennut maasta, määrä kasvaa koko ajan levottomuuksien ja väkivaltaisuuksien lisääntyessä.

Ulkomaanavun Liberian maaedustajan Päivi Muman mukaan yksin maanantaina Liberiaan saapui noin tuhat pakolaista, jotka olivat joutuneet kävelemään päiviä ilman ruokaa ja puhdasta vettä. Ulkomaanapu keskittyy kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevien ihmisten perustarpeista huolehtimiseen. Paikallisia, pakolaisia vastaanottavia kyliä tuetaan ja avustustyötä tehdään yhteistyössä paikallisten kanssa.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia