Apu saapuu hitaasti Haitiin | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Apu saapuu hitaasti Haitiin

Suomalaisjärjestöjen apu on pikkuhiljaa saapumassa maanjäristyksen runtelemaan Haitiin ja sen tuhoutuneeseen pääkaupunkiin Port-au-Princeen. Järjestöt ovat huolissaan erityisesti lasten kohtalosta.

Apua alkaa pikkuhiljaa virrata maanjäristyksen runtelemaan Haitiin. Myös suomalaisjärjestöjen apua on lennätetty perille. Muun muassa Kirkon Ulkomaanavun vedenpuhdistuslaitteiden oli määrä saapua sunnuntaina pääkaupunki Port-au-Princeen. Suomen Punaisen Ristin liikkuvan klinikan väki puolestaan saapui maahan lauantai-iltana. Klinikalle etsitään nyt sijoituspaikkaa haasteellisissa olosuhteissa.

Ongelmien ja avuntarvitsijoiden määrä Haitissa on valtava. Pelastakaa Lapset -järjestön mukaan jopa kaksi miljoonaa lasta kärsii järistyksen seurauksista. Monet lapset olivat järistyksen sattuessa kouluissa, joista osa romahti. Osa lapsista on joutunut eroon perheestään. Suomen UNICEF muistuttaa, että lapset ovat katastrofien jälkeen erityisen haavoittuvassa asemassa, sillä he tarvitsevat vettä aikuisia nopeammin ja ovat myös vaarassa joutua hyväksikäytetyiksi.

Yksi pahimmista katastrofeista

Paikan päällä oleva Kirkon Ulkomaanavun työntekijä Sylvia Railo kertoo, että avustustyössä etusijalla on ihmisten saaminen pois raunioista, sen jälkeen lääkintä ja lopulta ravinto ja sanitaatio. Työtä haittaavat muun muassa turvallisuusongelmat.

”Ihmiset pakenevat, ja monet lähettävät lapsia pois kaupungista. Alueen tyhjentyessä kaupunki voi käydä levottomammaksi”, Raulo arvioi.

Myös Plan kertoo tilanteen Haitissa olevan jännittynyt. Avustuslähetyksen saamista rajan yli vaikeutti vastaan vyöryvä pakolaisten massa ja siitä syntynyt sekasorto.

YK on lanseerannut 575 miljoonan dollarin hätäapuvetoomuksen Haitin uhrien auttamiseksi. Kyseessä on yksi pahimmista maailmanjärjestön kohtaamista katastrofeista. Yli miljoonan haitilaisen arvioidaan tarvitsevan apua.


Lue lisää järjestöjen Haiti-uutisia:

Punainen Risti

Suomen Unicef

Kirkon Ulkomaanapu

Pelastakaa Lapset ry

Plan Suomi Säätiö

Suomen World Vision


Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia