Ankara talvi piinaa Mongolian paimentolaisia | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Ankara talvi piinaa Mongolian paimentolaisia

Aiemmin harvinainen dzud-talvi piinaa paimentolaisia jo toista vuotta peräkkäin. Kymmeniä tuhansia eläimiä on kuollut.

Mongoliassa kärsitään jo toista vuotta peräkkäin poikkeuksellisen ankarasta talvesta, joka tappaa karjaa ja vie paimentolaisten elinkeinon. Talvi on vaikuttanut YK:n mukaan jo 157 000 ihmisen elämään.

Ilmiötä kutsutaan dzud-talveksi. Se syntyy poikkeuksellisen kuivan kesän jälkeen, jolloin karja on jo valmiiksi huonossa kunnossa. Talvella tulevat kovat lumisateet ja pakkanen, joka on tänä talvena laskenut alle 40 asteeseen. Kesän jäljiltä heinää ja rehua ei ole riittävästi eikä karja pysty etsimään ruokaa karussa säässä.

"Suurin osa karjastani on jo heikossa kunnossa. Keväällä, kun eläimet alkavat synnyttää, niistä tulee yhä haavoittuvampia. Minulla ei ole riittävästi heinää ja rehua ruokkia niitä ja pitää ne hengissä", kertoo Uranchimeg Terbish Punaisen Ristin tiedotteessa.

Dzud-talvia on aiemmin esiintynyt Mongoliassa noin kerran vuosikymmenessä, mutta nyt meneillään on jo toinen peräkkäin. Sitä ennen ilmiö kuritti Mongoliaa vuosina 2009–2010. Sen onkin arveltu liittyvän ilmastonmuutokseen, kertoo Humanosphere-uutissivusto.

Viime talvena dzud tappoi 1,2 miljoonaa eläintä ja tänäkin talvenia kymmeniä tuhansia on kuollut.

Punainen Risti julkaisi helmikuussa kansainvälisen hätäapuvetoomuksen ihmisten auttamiseksi. Paimentolaisille on tarkoitus jakaa muun muassa käteisapua, jotta he pystyvät ostamaan ruokaa ja muita perustarpeita.

"Karja on ainoa ruuan, liikkumisen ja tulojen lähde lähes puolelle mongolialaisista, ja meidän on toimittava nyt auttaaksemme paimentolaisia selviytymään lähikuukausista", sanoo Mongolian Punaisen Ristin pääsihteeri Nordov Bolormaa.

Humanospheren mukaan jokainen dzud-talvi muuttaa Mongolian väestörakennetta. Kymmenet tuhannet paimentolaiset joutuvat luopumaan elinkeinostaan ja muuttamaan kaupunkeihin. Tämä aiheuttaa ongelmia myös peruspalveluiden tarjoamisen kannalta.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia