Angola karkotti järjestöjen ja liittojen edustajia | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Angola karkotti järjestöjen ja liittojen edustajia

Eteläisen Afrikan maiden kansalaisyhteiskuntaa edustava delegaatio pidätettiin ja karkotettiin maasta syytä ilmoittamatta.

Angolan viranomaiset ovat pidättäneet ja karkottaneet maasta Eteläisen Afrikan maiden kansalaisyhteiskuntaa edustavan edustajiston, Suomen ammattiliittojen solidaarisuuskeskus kirjoittaa.

Kirkkojen, ammattiliittojen ja kansalaisjärjestöjen edustajista koostuneen edustajiston oli määrä osallistua viime perjantaina eteläisen Afrikan kehitysjärjestön SADCin huippukokousta edeltävään kansainväliseen kokoukseen.

Edustajistolla oli Angolan viranomaisten etukäteen myöntämä lupa osallistua SADCin tapaamiseen. Ryhmän jäsenet kuitenkin pidätettiin jo lentokentällä useiksi tunneiksi ja lopuksi karkotettiin maasta syytä ilmoittamatta. Myös joukon mukana matkustaneet kaksi mosambikilaista journalistia karkotettiin, vaikka heillä oli voimassaolevat viisumit ja valtuutukset kokousta varten.

Karkotettujen edustajien mukaan Angolan toiminnan taustalla on pyrkimys vaikeuttaa kansalaisyhteiskunnan edustajista koostuvan joukon osallistumista alueen demokratiaa ja ihmisoikeuksia koskeviin kysymyksiin. Heidän mielestään Angolan toiminta rikkoo SADC-valtioiden sopimusta, joka takaa kansalaisyhteiskunnan järjestöille oikeuden osallistua SADCin toimintaan.

Edustajiston mielestä Angola ei ansaitse paikkaansa SADC-yhteisössä ennen kuin se on korjannut avoimuuden ja sisäisen demokratian puutteen sekä lopettanut kansalaisten äänen tukahduttamisen.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia