Ananasmehututkijan oikeudenkäyntipiina jatkuu | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Ananasmehututkijan oikeudenkäyntipiina jatkuu

Thaimaan viranomaiset puolustavat yhtiötä, joka haastoi oikeuteen suomalaiselle Finnwatchille työskennelleen Andy Hallin.

Andy Hall

Andy Hall tuomittiin syyskuussa kunnianloukkauksesta. Toinen samantyyppinen syyte sen sijaan kaatui. (Kuva: Teija Laakso) Kuva: Teija Laakso.

Pakkotyön käytön thaimaalaisella ananasmehutehtaalla paljastaneen brittitutkijan Andy Hallin oikeudenkäyntiä on lykätty jälleen, tällä kertaa marraskuulle.

Hall ei ole ilmestynyt keväällä aloitettuihin oikeuden istuntoihin eikä hänelle ole toimitettu virallista haastetta. Oikeusprosessi kuitenkin jatkuu, kertovat uutislähteet.

Hall paljasti tammikuussa suomalaisen yritysvastuuta edistävän kansalaisjärjestön Finnwatchin raportissa, että thaimaalainen Natural Fruit Company syyllistyy ihmiskauppaan ja pakkotyön teettämiseen ananasmehu ja -säilyketehtaallaan. Hallin haastattelemien työntekijöiden mukaan tehdas on muun muassa takavarikoinut siirtotyöläisten passeja, käyttää lapsityövoimaa, perii palkasta hämäriä maksuja ja teettää jopa 5–10 ylityötuntia päivässä.

Natural Fruit haastoi Hallin oikeuteen kunnianloukkauksesta. Häntä uhkaavat vankeusrangaistus ja miljoonien eurojen vahingonkorvaukset.

Thaimaan selvitys

Hall on saanut laajaa tukea muun muassa järjestöiltä sekä YK:n ihmisoikeusvaltuutetun toimistolta, joka on vaatinut maata selvittämään tehtaan työolosuhteet. Thaimaan viranomaisten mukaan oikeudenkäynti on kuitenkin kahden osapuolen yksityisasia.

Thaimaan Lontoon suurlähetystö kertoi elokuussa, että maan viranomaiset ovat tehneet tammikuussa tarkastuksen Natural Fruitin tehtaalle. Lähetystön brittiläiselle Burma Campaign UK -järjestölle osoitetun kirjeen mukaan tarkastuksessa ei havaittu esimerkiksi lapsityövoiman käyttöä. Työntekijöiden passeja on takavarikoitu, mutta ei väkisin, ja ylimääräisistä palkasta menevistä maksuista on tiedotettu työntekijöille. Toisaalta joillakin työntekijöillä on tarkastuksen mukaan teetetty yli 36 ylityötuntia viikossa.

Finnwatchin mukaan viranomaisselvitys vahvistaa epäilyt siitä, että väärinkäytöksiä on tapahtunut. Kaikkiin ongelmiin ei järjestön mukaan edes puututa selvityksessä. Maan viranomaiset eivät myöskään kerro esimerkiksi sitä, varoitettiinko tehdasta tarkastuksesta etukäteen. Finnwatch sekä Ihmisoikeusliitto ovat pyytäneet lisäselvityksiä asiasta Thaimaan viranomaisilta, mutta eivät vielä ole saaneet vastausta.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia