Amnesty: Turvapaikanhakijoiden tilanne Kreikassa surkea | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Amnesty: Turvapaikanhakijoiden tilanne Kreikassa surkea

Maahantulijoiden suuri määrä, talouskriisi ja lisääntynyt vihamielisyys ulkomaalaisia kohtaan johtaneet humanitaariseen kriisin Kreikassa.

Kreikka on epäonnistunut turvapaikanhakijoiden ja siirtolaisten oikeuksien turvaamisessa, mikä on ajanut maan lähes humanitaarisen kriisin partaalle, sanoo ihmisoikeusjärjestö Amnesty International.

Järjestön mukaan kymmenettuhannet siirtolaiset ja turvapaikanhakijat ylittävät vuosittain Turkin ja Kreikan välisen rajan etsiessään turvapaikkaa EU:sta.

"Kreikka ei pysty turvaamaan edes maahantulijoiden perustarpeita, kuten turvallisuutta ja majoitusta. Tilannetta vaikeuttavat entisestään tulijoiden suuri määrä, syvä talouskriisi sekä kasvava ulkomaalaisvihamielisyys”, sanoo Amnestyn Suomen osaston toiminnanjohtaja Frank Johansson.

Amnestyn tekemän raportin mukaan maahantulijat saattavat joutua jonottamaan päiväkausia rekisteröityäkseen turvapaikanhakijaksi, sillä henkilöstöpulasta kärsivä virasto on auki vain kerran viikossa. Hakijat, jotka eivät onnistu jättämään hakemusta, saattavat joutua pidätetyiksi ja päätyä täyteen ahdettuihin, epähygienisiin säilöihin jopa vuodeksi.

EU:n turvapaikkapolitiikka edellyttää turvapaikanhakijoita palaamaan siihen maahan, johon he ovat saapuneet tullessaan EU-alueelle. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on todennut, että Kreikan turvapaikkajärjestelmässä on suuria epäkohtia, ja useat maat ovat keskeyttäneet hakijoiden palauttamiset Kreikkaan.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia