Amnesty: Nigerian armeija tappanut joukoittain Biafra-aktivisteja | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Amnesty: Nigerian armeija tappanut joukoittain Biafra-aktivisteja

Sotilaat ovat käyneet tarkoituksella rauhanomaisten mielenosoittajien kimppuun ja tappaneet jopa 60 ihmistä kerralla, järjestö kertoo.

Nigerian armeijan johtamien turvallisuusjoukkojen hyökkäykset Biafran valtion perustamista kannattavia vastaan ovat johtaneet ainakin 150 ihmisen kuolemaan maan kaakkoisosissa, sanoo ihmisoikeusjärjestö Amnesty International.

Järjestö julkisti viime viikolla raportin, jonka mukaan armeija on ampunut esimerkiksi mielenosoituksissa rauhanomaiseen väkijoukkoon jopa ilman ennakkovaroitusta. Monissa tapauksissa tarkoitus on ollut tappaa, ei ylläpitää järjestystä, Amnesty sanoo.

Amnesty on käynyt läpi 87 videota, 122 valokuvaa ja 146 silminnäkijäkertomusta elokuun 2015 ja 2016 välillä pidetyistä mielenosoituksista ja muista kokoontumisista. Maassa on ollut elokuusta 2015 alkaen protesteja, joita on järjestänyt Biafran valtion perustamista kannattava järjestö Indigenous Peoples of Biafra (IPOB). Sen johtaja pidätettiin lokakuussa 2015, mikä on pahentanut jännitteitä.

Raportin mukaan turvallisuusjoukot ovat järjestäneet jopa massateloituksia. Niistä pahin tapahtui toukokuun 30. päivänä, jolloin juhlittiin Biafran muistopäivää. Noin tuhat IPOB:n jäsentä kokoontui Onitshan kaupungissa. Turvallisuusjoukot ratsasivat koteja sekä kirkon, jossa jäseniä nukkui.

Itse muistopäivän aikana ihmisiä ammuttiin useissa eri paikoissa. Yhteensä kahden päivän aikana kuoli ainakin 60 ihmistä, todennäköisesti enemmän, Amnesty kertoo.

Järjestön raportissa kerrotaan muun muassa 28-vuotiaasta Ngozista, jonka mies lähti aamulla töihin mutta soitti myöhemmin ja kertoi, että armeija oli ampunut häntä vatsaan. Mies löytyi myöhemmin ruumishuoneelta.

Ihmisiä on myös pidätetty mielivaltaisesti ja pahoinpidelty.

Tapauksista ei ole aloitettu tutkintaa. Amnesty huomauttaa, että maa on käyttänyt samantyyppisiä otteita myös ääriliike Boko Haramin vastaisissa operaatioissa muissa maissa.

"Amnesty on toistuvasti vaatinut hallitusta aloittamaan riippumattomat tutkimukset kansainvälisen lain vastaisista rikkomuksista, ja presidentti Buhari on toistuvasti luvannut, että Amnestyn raportit tutkitaan. Konkreettisia askeleita ei kuitenkaan ole otettu", sanoo järjestön Nigerian väliaikainen johtaja Makmid Kamara.

Nigeriassa käytiin verinen sisällissota vuosina 1967–1970, kun Biafra julistautui itsenäiseksi. Sota päättyi Nigerian yhdistymiseen. IPOB perustettiin vuonna 2012.

Brittilehti The Guardianin mukaan Nigerian armeija on kiistänyt Amnestyn syytökset.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia