Amnesty: Kaakkois-Aasian pakolaiskriisissä kuolleita ehkä luultua enemmän | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Amnesty: Kaakkois-Aasian pakolaiskriisissä kuolleita ehkä luultua enemmän

Salakuljettajat ovat ampuneet ihmisiä ja työntäneet heitä laidan yli, jos lunnaita ei ole pystytty maksamaan.

Kaakkois-Aasian maista veneellä paenneita on saattanut kuolla paljon julkisuudessa arvioitua enemmän, sanoo ihmisoikeusjärjestö Amnesty International. Järjestön tuoreen raportin mukaan etenkin Myanmarin rohingavähemmistö on kokenut äärimmäistä väkivaltaa salakuljettajien käsissä.

Tänään ilmestynyt raportti perustuu pääosin yli sadan Indonesiaan saapuneen rohingapakolaisen haastatteluun. Käytännössä jokainen haastateltava kertoi tulleensa pahoinpidellyksi tai todistaneensa pakolaisiin kohdistuvaa väkivaltaa, raportissa kerrotaan. Ihmissalakuljettajat ovat pahoinpidelleet pakolaisia, vaatineet heistä lunnaita ja ampuneet ja heittäneet yli laidan niitä, joiden perheet eivät ole pystyneet maksamaan lunnaita. Pakolaisia on myös kaupattu pakkotyöhön, ja osa heistä on kuollut ruuan ja veden puutteeseen tai tauteihin.

Islaminuskoisia rohingoja on vainottu Myanmarissa vuosia. Heidän lisäkseen Kaakkois-Aasiassa Bengalinlahden ja Andamaanienmeren yli Indonesiaan, Malesiaan ja Thaimaahan pakenee myös esimerkiksi bangladeshilaisia. YK:n mukaan tämän vuoden alkupuoliskolla alueen vesillä kuoli ainakin 370 ihmistä, mutta Amnestyn mukaan luku voi olla korkeampi, sillä silminnäkijät ovat kertoneet nähneensä enemmän veneitä kuin Indonesiaan ja Malesiaan on lopulta saapunut.

Kaakkois-Aasian tilanne herätti viime keväänä kansainvälistä huomiota, kun Indonesia, Malesia ja Thaimaa estivät ylitäysien pakolaislaivojen saapumisen. Lopulta Indonesia ja Malesia sopivat ottavansa vastaan turvapaikanhakijoita sillä ehdolla, että joku toinen maa asuttaa nämä ensi vuoden toukokuuhun mennessä.

Tulijoiden määrä saattaa lähikuukausina jälleen kasvaa, sillä Kaakkois-Aasian sadekausi on ohi. Amnesty vaatii alueen hallituksia välittömiä toimia kriisin ratkaisemiseksi.

"Ilman hallitusten välistä yhteistyötä vakavat ihmisoikeusloukkaukset haavoittuvimmassa asemassa olevia ihmisiä kohtaan tulevat jatkumaan. Alueen hallitusten on toimittava ihmissalakuljettajia vastaan ja perustettava toimiva meripelastusoperaatio", sanoo Amnestyn oikeudellisen osaston asiantuntija Susanna Mehtonen.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia