Amnesty: Hyökkäykset Guatemalan ja Hondurasin ympäristöaktivisteja vastaan kiihtyneet | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Amnesty: Hyökkäykset Guatemalan ja Hondurasin ympäristöaktivisteja vastaan kiihtyneet

Tilanne on vain pahentunut keväinen Berta Cáceresin murhan jälkeen, järjestö sanoo raportissaan.

Painostus ja hyökkäykset ympäristö- ja maaoikeusaktivisteja vastaan ovat lisääntyneet viime kuukausina Guatemalassa ja Hondurasissa, varoittaa ihmisoikeusjärjestö Amnesty International tuoreessa raportissaan.

Aktivisteja uhkaillaan ja mustamaalataan, heitä vastaan nostetaan tekaistuja syytteitä sekä murhataan. Monet vastustavat esimerkiksi suurhakkuita, kaivos- ja vesivoimalahankkeita. Hyökkäysten kohteeksi joutuneet saavat vain harvoin oikeutta, raportissa kerrotaan.

Latinalaisen Amerikan maita pidetään maailman vaarallisimpina ympäristöaktivisteille. Etenkin Hondurasin tilanne nousi julkisuuteen viime keväänä, kun alkuperäiskansajärjestö Copinhia johtanut aktivisti Berta Cáceres murhattiin.

Cáceres vastusti patohanketta, jossa oli mukana myös sittemmin rahoituksensa jäädyttänyt suomalainen kehitysrahoituslaitos Finnfund.

"Berta Cáceresin murha näyttää olleen käännekohta entistä vaarallisempaan suuntaan alueen ihmisoikeuspuolustajille. Cáceresin murhasta ei ole tehty läpinäkyvää ja tehokasta tutkintaa. Se antaa viestin, että vaikutusvaltaisia taloushankkeita uhmaavien aktivistien teloittaminen on sallittua", sanoo asiantuntija Anu Tuukkanen Amnestyn Suomen osastosta tiedotteessa.

Amnestyn mukaan Copinhin ja sen sisarjärjestön Milaphin aktivisteja vastaan kohdistuneet hyökkäykset, uhkailu ja häirintä ovat lisääntyneet Cáceresin murhan jälkeen entisestään. Myös murhan selvittämisen puolesta työtä tehneitä aktivisteja, toimittajia ja asianajajia vastaan on tapahtunut hyökätty ja heitä on häiritty.

Samantyyppinen tilanne on myös Guatemalassa, jossa ympäristö- ja maaoikeusaktivisteja yritetään hiljentää esimerkiksi uhkailun ja tekaistujen syytteiden avulla.

Amnestyn mukaan kummassakin maassa ihmisoikeuspuolustajien suojelemiseksi tarkoitetut toimet ovat olleet tehottomia. Toisinaan suojelusta ovat vastuussa samat turvallisuusjoukot, joita epäillään hyökkäyksistä ihmisoikeuspuolustajia vastaan.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia