Amnesty: Homofobia ei näytä laantumisen merkkejä Afrikassa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Amnesty: Homofobia ei näytä laantumisen merkkejä Afrikassa

Monessa Saharan eteläpuolisessa valtioissa homoseksuaaleja syrjitään edelleen ankarasti, selviää Amnesty Internationalin raportista.

Ihmisoikeusjärjestö Amnesty International on huolissaan Saharan eteläpuolisen Afrikan yhä vahvana esiintyvästä homofobiasta ja seksuaalivähemmistöjen kohtaamasta syrjinnästä.

Seksuaalivähemmistöjen kohtaama väkivalta on lisääntynyt ja monessa maassa syrjiviin lakeihin perustuvia rangaistuksia halutaan tiukentaa, arvioi järjestö kesällä julkaisemassa raportissaan (pdf).

Homoseksuaalisuus on kriminalisoitu 38 maassa. Useissa maissa homojen oikeusturva on lisäksi erityisen heikko, sillä monia vangittuja on kidutettu todisteiden saamiseksi esimerkiksi homoseksin harrastamisesta.

"Tämä väkivalta täytyy lopettaa. Ketään ei saisi lyödä tai tappaa vain siitä syystä kehen tuntee vetoa tai kenen kanssa on intiimissä kanssakäynnissä", sanoo Widney Brown Amnestylta.

Kriminalisointi viestittää myös kansalaisille, että homoseksuaalisuus tai transsukupuolisuus ei ole hyväksyttävää. Näin yhteisöissä esiintyy paljon syrjintää, häirintää ja jopa väkivaltaa näitä ihmisiä kohtaan, raportissa huomautetaan.

Vaikka raportin tulokset näyttävät synkiltä, myös muutamia positiviisiakin esimerkkejä löytyy. Esimerkiksi Mauritius dekriminalisoi homoseksuaalisuuden vuonna 2011 ja Etelä-Afrikka sallii samaa sukupuoltaolevien pariskuntien avioliitot sekä adoptiot.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia