Amnesty: Hätätila ei oikeuta ihmisoikeuksien polkemista Turkissa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Amnesty: Hätätila ei oikeuta ihmisoikeuksien polkemista Turkissa

Turkki ilmoitti keskeyttävänsä toistaiseksi Euroopan ihmisoikeussopimuksen noudattamisen.

Turkki ei saa heikentää ihmisoikeuksia entisestään hätätilan julistamisen varjolla, varoittaa ihmisoikeusjärjestö Amnesty International tuoreessa kannanotossaan. Järjestö pelkää hätätilan johtavan entistä pahempaan toisinajattelijoiden painostamiseen.

Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoğan julisti hätätilan keskiviikkoiltana ainakin kolmeksi kuukaudeksi. Taustalla on viime viikonlopun epäonnistunut vallankaappausyritys, jonka jälkeen kymmeniä tuhansia ihmisiä on pidätetty tai hyllytetty virastaan. Eilen Turkki ilmoitti myös lopettavansa toistaiseksi Euroopan ihmisoikeussopimuksen noudattamisen, mitä Amnesty sanoo pitävänsä "huolestuttavana merkkinä tulevasta".

Hätätila tarkoittaa, että pääministeri ja hallitus voivat antaa asetuksia parlamentin ohi. Amnestyn mukaan tämä voi johtaa esimerkiksi oikeudenkäyntiä edeltävien pidätysaikojen pidentämiseen nykyisestä sallitusta neljästä päivästä sekä ilmaisun- ja kokoontumisvapauden mielivaltaiseen rajoittamiseen.

"On ymmärrettävää, että vallankaappausyritystä seuranneet väkivaltaisuudet vaativat toimia kansallisen turvallisuuden takaamiseksi. Hätätilatoimien on kuitenkin kunnioitettava kansainvälisen oikeuden Turkille asettamia velvoitteita. Ne eivät saa murentaa vapauksia ja ihmisoikeuksia, eikä toimista saa tulla pysyviä", Amnestyn Turkki-tutkija Andrew Gardner sanoo.

Pidätysaikojen pidentäminen voi Amnestyn mukaan lisätä esimerkiksi pidätettyjen pahoinpitelyn riskiä. Järjestö on jo aiemmin ilmoittanut tutkivansa epäilyjä pahoinpitelyistä.

Amnesty muistuttaa, että kansainvälisen oikeuden mukaan hätätilatoimien on oltava välttämättömiä, tilapäisiä sekä suhteellisia laajuudeltaan ja kestoltaan. Tiettyjä oikeuksia – kuten oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin, kidutuksen kieltoa tai syrjinnän kieltoa – ei voi jäädyttää tai rajoittaa millään tavalla.

"Turkin hallitus on käyttänyt nykyisiäkin lakejaan hyväkseen, joten hätätila antaa sille entistä laajemmat mahdollisuudet jatkaa tällä vaarallisella polulla", Gardner sanoo.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia