Amnesty: Espanja käyttää liian kovia otteita mielenosoituksissa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Amnesty: Espanja käyttää liian kovia otteita mielenosoituksissa

Mielenosoittajia on pahoinpidelty myös poliisin huostassa.

Espanjan poliisi on käyttänyt toistuvasti liiallista voimaa mielenosoitusten tukahduttamiseksi, sanoo ihmisoikeusjärjestö Amnesty International.

Järjestön tuoreen raportin (pdf) mukaan poliisi on muun muassa käyttänyt pamppuja ja kumiluoteja mielenosoittajia vastaan, vaikka protestit ovat pääosin olleet rauhallisia. Myös valokuvaajien varusteita on vahingoitettu.

Poliisilla on Espanjan lain mukaan oikeus käyttää voimaa joissakin tapauksissa yleisen järjestyksen turvaamiseksi, mutta Amnestyn mukaan mielenosoituksissa voimankäyttö on ollut liiallista ja usein teot jäävät vaille rangaistusta.

Raportissa haastatellaan muun muassa Barcelonassa vuonna 2012 kumiluodin haavoittamaa mielenosoittajaa. Tämä menetti toisen silmänsä, sai vammoja nenään, korvaan ja suuhun sekä menetti osan kasvojen tuntoaistista. Tapauksen oikeuskäsittely on kesken.

Mielenosoittajia on pahoinpidelty myös poliisin huostassa, raportissa kerrotaan.

Järjestö on huolissaan myös mielenosoittajille annetuista kovista sakkorangaistuksista sekä lakiehdotuksista, jotka antaisivat mahdollisuuden nostaa rikossyytteitä mielenosoittajia vastaan.

Amnestyn mukaan viime vuonna pelkästään Madridissa järjestettiin 4 500 mielenosoitusta. Taustalla ovat talouskriisin aiheuttamat säästötoimet ja turhautuneisuus.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia