Aktivistien samanaikainen katoaminen huolettaa Pakistanissa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Aktivistien samanaikainen katoaminen huolettaa Pakistanissa

Viisi kansalaisaktivistia on kadonnut Pakistanissa jäljettömiin. Syyttävät sormet osoittavat maan viranomaisiin, joka suhtautuu tiukasti kriitikoihinsa.

Pakistanissa etsitään viittä kansalaisaktivistia, jotka katosivat maassa viime viikolla kolmesta eri kaupungista. Maan sisäministeriö on sanonut tekevänsä kaikkensa heidän löytämisekseen, mutta osa järjestöistä epäilee, että viranomaiset ovat olleet katoamisissa mukana.

Kadonneet aktivistit ovat muun muassa kampanjoineet ihmisoikeuksien ja uskonnonvapauden puolesta ja kritisoineet netin välityksellä maan turvallisuusviranomaisia sekä uskonnollisia ääriryhmiä. 

Esimerkiksi kadonneet Waqas Goraya ja Aasim Saeed pitivät vasemmistolaista Facebook-sivua, joka kritisoi armeijaa hiljattain sen ratsioista Karachissa, sekaantumisesta kansalliseen politiikkaan sekä viranomaisten korruptiosta, kertoo Humanosphere-uutissivusto.

Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watchin tietojen mukaan hallitus sulki aktivistien blogeja ja nettisivuja juuri ennen katoamisia, mikä viittaa siihen, että viranomaiset ovat olleet katoamisissa mukana.

Järjestön mukaan hallituksen on tehostettava etsintäänsä. Myös YK:n ilmaisunvapauden erityisraportoija David Kaye on vaatinut Pakistania asettamaan aktivistien löytämisen etusijalle. 

Sekä Pakistanin turvallisuusjoukot että militanttiryhmät ovat viime vuosina ahdistelleet yhä kiivaammin pakistanilaisia toimittajia ja aktivisteja. Maassa tuli myös viime elokuussa voimaan kyberrikoslaki, jonka nojalla hallitus voi muun muassa sensuroida internetiä. Aktivisteja on myös murhattu.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia