Äitiyshuolto kohenee Pakistanissa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Äitiyshuolto kohenee Pakistanissa

Naislääkärien lisääminen ja valtion matkatuki ovat lisänneet naisten neuvolakäyntejä.

(IPS) -- Pakistanin pohjoinen rajamaakunta vähentää lapsikuolleisuutta maksamalla odottaville äideille korvausta sairaalakäynneistä. Vajaan 50 euron maksimisumman pitäisi riittää kolmeen käyntiin ennen synnytystä ja kahteen sen jälkeen.

Satunnaisilla päivätöillä perhettään elättävä Sharif Ahmed iloitsee korvauksesta, jonka turvin hän on tuonut vaimonsa sairaalaan lähellä Khyber Pakhtunkhwan maakunnan pääkaupunkia Peshawaria.

"Vaimoni sai kaksi vuotta sitten keskenmenon, koska meillä ei ollut varaa käydä testeissä. Tuen turvin olemme päässeet jo kahdesti tarkastukseen. Raha menee matkakuluihin", Ahmed kertoo.

Puolet vailla neuvolapalveluja

Pakistanin äitikuolleisuus on korkea. Maassa menehtyy keskimäärin 276 synnyttäjää 100 000:sta, kertoo Maailman terveysjärjestön WHO:n edustaja Kashif Ahmed. Suomessa vastaava luku jää reippaasti alle kymmeneen.

Lähellä Afganistanin rajaa sijaitseva Khyber Pakhtunkhwan maakunta kuuluu Pakistanin takapajuisimpiin alueisiin, jonka 2,2 miljoonasta asukkaasta vain 29 prosenttia osaa lukea.

Asukkaista valtaosa elää syrjäisellä maaseudulla ja monet ovat huonosti perillä raskauteen liittyvistä ongelmista tai liian ujoja hakeutuakseen hoitoon, Ahmed sanoo.

"Vain puolet alueen naisista saa hoitoa raskausaikana ja 25 prosenttia synnytyksen jälkeen", Ahmed sanoo.

Ei mieslääkärille

Vanhoillisessa Khyber Pakhtunkhwassa hoitoon hakeutumista jarruttaa myös pula naislääkäreistä ja -hoitajista. Tilanteen korjaamiseksi maaseudun terveyskeskuksiin on pestattu 500 naispuolista työntekijää, kertoo maakunnan terveystointa johtava tohtori Pervez Kamal.

Hänen mukaansa tuhansia naistyöntekijöitä on lisäksi lähetetty kyliin huolehtimaan rokotuksista ja odottavien äitien terveystarkastuksista. Tietoa parantuneista terveydenhoitomahdollisuuksista on levitetty radio- ja televisiokampanjoilla.

Kampanja on tuottanut tulosta, vakuuttaa Mardanin aluesairaalan gynekologi Shamin Akhtar. "Valtion rahallinen tuki on lisännyt naisten käyntejä äitiyshuollon vastaanotolla 50 prosenttia."

Tieto leviää kylissä

Sana leviää kylissä, kun naiset kertovat naapureilleen ja sukulaisilleen ilmaisesta hoidosta ja matkarahoista.

Raskaana oleva Jehan Bibi, 20, tuli ultraäänitutkimukseen kuultuaan tukirahasta naapuriltaan.

"Sain kaksi vuotta sitten pojan ja kotisynnytykseen liittyi paljon ongelmia. Silloin minulla ei ollut rahaa mennä lääkäriin, mutta nyt valtion tuki mahdollistaa hoidot ja matkat", hän sanoo.

"Perheeni ei päästäisi minua mieslääkärin tutkittavaksi, mutta kaikki ovat tyytyväisiä, kun pääsen naisten hoidettavaksi", Bibi jatkaa.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia