AIDS leviää Intiassa vauhdilla | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

AIDS leviää Intiassa vauhdilla

Prostituutio ja sairaalat suurimmat tartuttajat

BOMBAY-NEW DELHI / KU- JUHA REKOLA

Marraskuun 23. päivänä joukko pieniä lapsia marssi kulkueena Bombayn katuja kynttilät kädessään. Heillä oli viesti kaupunginisille: "Pelastakaa äitimme!"

Näiden lasten äidit kuuluvat Bombayn prostituoituihin, 100 000 naisen ammattikuntaan. Arviolta joka kolmannella on HIV- tartunta eli Aids, ensi vuosituhannen vaihteen vastine Mustalle Surmalle.

Jokainen näistä naisista ottaa vastaan keskimäärin kuusi asiakasta illassa. Siis yksin Bombayn huorataloissa vetää 0.1 prosentin tartuntamahdollisuudella pöksyjä jalkaansa joka päivä 200 uutta Aidsin kantajaa.

Tämän paljastanut tutkimus ei vielä kerro, kuinka moni prostituoitu saa joka ilta tartunnan asiakkaaltaan eikä kata lukuisia muita taudin leviämiskeinoja. Se kuitenkin osoittaa, että Intian viranomaisten välinpitämätön suhtautuminen Aidsin leviämiseen on viime vuodet ollut täysin perusteeton.

Miljoona taudinkantajaa

Tällä hetkellä Aids leviää vauhdilla Etelä- ja Kaakkois- Aasiassa. Kun Intian virallinen tartuntatilasto puhui viime tammikuussa 4.565 tartunnan saaneesta, puhui Maailman terveysjärjestö WHO noin 400.000 HIV- positiivisesta intialaisesta. Yhdysvaltain Kongressin komitea arvioi kantajien määrän Intiassa jopa miljoonaksi ihmiseksi.

WHO:n ennusteiden mukaan vuonna 2000 maailmassa on yhteensä 40 miljoonaa HIV- tartunnan saanutta. Heistä lähes 90 prosenttia asuu kehitysmaissa. Saharan eteläpuolisessa Afrikassa on nykyään jo lähs kuusi miljoonaa tartunnan saanutta, vuosituhannen vaihteessa Intia ja Thaimaa saattavat kumpikin yltää samaan lukuun.

Terveysalan kansalaisjärjestöt, lehdistö ja jopa Maailmanpankki yrittävät parhaansa mukaan kiinnittää viranomaisten huomiota edessä olevaan räjähdykseen, mutta Intian hallitus liikkuu hitaasti.

Nuoret käyvät huorissa

-Intian sosiaali- ja kulttuuriperinteet ovat sellaisia, että en usko maamme joutuvan yhtä vakavaan tilanteeseen kuin Afrikka, kuittaa terveysministeriön valtiosihteeri R.L.Mishra.

Hän viittaa käsitykseen, jonka mukaan intialaiset harrastaisivat vähemmän seksiä kuin muut. Varsinkin kaupunkien keskiluokassa tuo myytti horjuu nykyään pahasti. Bombayn ensimmäisen Aids- klinikan vuonna 1986 pystyttänyt IHO- järjestö havaitsi katsauksessaan, että yli puolet kaupungin 14-18- vuotiaista nuorista miehistä oli jo harrastanut sukupuoliyhteyttä, suurin osa heistä punaisten lyhtyjen alueella. Joka kolmas bordellien asiakkaista on teini- ikäisiä.

Yhdysvaltalainen raportti Aidsin leviämisestä Aasiassa varoittaa, että suuren väkimääränsä vuoksi Intiassa on jo vuonna 1995 enemmän tartunnan saaneita kuin missään muussa maassa maailmassa. Samalla muistutetaan kuitenkin, että jos sukupuolikäyttäytymistä kyetään muuttamaan, voidaan Aidskin pitää kontrollissa.

Hallitus apaattinen

Mutta intialaiset terveysviranomaiset ovat toista mieltä. -Voimme puuttua sosiaalis- taloudellisiin syihin myöhemmin, nyt pitää pysäyttää taudin leviäminen, sanoo IHO:n projektipäällikkö Vijay Thakur.

Mutta hallituksella ei ole kasassa edes politiikan suuntaviivoja Aidsin saamiseksi kuriin.

Kesällä 1989 hallitus yritti säätää lakia, joka olisi oikeuttanut viranomaiset pakkotesteihin ja tartunnan saaneiden pakkoeristämiseen. Jopa korkea terveysviranomainen pitää lakiesitystä "hyödyttömänä, epäkäytännöllisenä ja vahingollisena".

Kiirehtijöihin ovat liittyneet maan talousuudistuksen kansainväliset lainoittajat Maailmanpankki ja Kansainvälinen valuuttarahasto. Toimenpiteiden tehokkuuden kannalta ratkaiseva kysymys saattaa olla, suostuuko Intian hallitus myöntämään epäonnistumisensa ja kääntymään toimissaan paljon tehokkaampien kansalaisjärjestöjen puoleen?

Taistelu jo hävitty?

Hälyttävä piirre Intian Aids- kierteessä on suuri riski tartunnan saamiseen epähygieenisten sairaalaolosuhteiden vuoksi tai saastuneen veren välityksellä. Terveysalan järjestöjen mukaan vain 10 prosenttia veripankkien verestä on varmuudella testattu.

Intiassa toimii laaja verkosto laittomia veripankkeja, jotka elävät pitkälle köyhien ja testaamattomien ammattiluovuttajien varassa. -Tilanne paranee vasta, kun potilaat oppivat sairaaloissa vaatimaan kertakäyttöneuloja ja varmuudella testattua verta, sanoo epätoivoinen Bombayn Immunohematologisen instituutin johtaja S.V.Apte.

Tilastollisesti Aids on Intiassa keskittynyt suurkaupunkeihin, mutta asiantuntijoiden mukaan se johtuu lähinnä siitä, että testit eivät ole vielä levinneet maaseudulle.

Intialla on edessään mittasuhteiltaan jättiläismäinen ongelma, jonka ratkaisemiseen sillä ei itse asiassa ole mahdollisuuksia. Intia on kuitenkin paremmassa asemassa kuin Afrikan maat, joissa leviäminen alkoi aikaisemmin. Nyt taudista tiedetään paljon enemmän.

Se ei kuitenkaan rohkaise WHO:n alueellisessa toimistossa ennaltaehkäisytyötä johtavaa N.K. Shahia optimismiin.

-Taistelu Aidsia vastaan on Intiassa jo hävitty, mutta sodan on jatkuttava, hän huokaa.

© Muista tekijänoikeudet

Julkaisija: KU

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia