Aids haastaa vanhoillisen Mauritanian | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Aids haastaa vanhoillisen Mauritanian

Kertominen turvaseksistä ja kondomista on haastava tehtävä aids-valistajille vanhoillisen islamin hallitsemassa Mauritaniassa.

Kertominen turvaseksistä ja kondomista on haastava tehtävä aids-valistajille vanhoillisen islamin hallitsemassa Mauritaniassa.

"Valtaosa väestöstä ottaa ohjeensa Koraanista, joten muunlaista tietoa paheksutaan ja pilkataan", aids-valistusta jakavan Nadoa-järjestön johtaja John Sadeed sanoo.

YK:n tilastojen mukaan länsiafrikkalaisen Mauritanian 3,2 miljoonasta asukkaasta noin 0,8 prosentilla eli 14 000:lla on hiv.

Sadeedin mukaan luku ei vastaa todellisuutta, koska mauritanialaiset menevät harvoin testeihin vapaaehtoisesti ja luvut perustuvat sairaaloiden tietoihin.

Mauritania on kuitenkin säästynyt aidsilta monia naapureitaan paremmin. Suurin haaste on tilanteen säilyttäminen.

Hiviä kantavien naisten parissa työskentelevä Correa Mint Sidi tuntee haasteet.

"Kun aloitin valistustyön, yhteisöni miehet kielsivät vaimojaan puhumasta kanssani, koska levitän säädyttömyyttä. Jouduin niin miesten kuin naistenkin silmätikuksi", Sidi kertoo.

"Jotkut uskonnolliset johtajat sanovat meitä yhä uskottomiksi, joita länsi käyttää islamia vastaan. Mauritanian kaltaisessa muslimimaassa on vaikea elää näin vakavien syytösten alla", hän lisää.

Sadeedin mukaan virallinen Mauritania tapaa syyttää aidsista ja sosiaalisista ongelmista ulkomaalaisia.

Kondomi pannassa


Mauritanian rannikkokaupunkeihin on viime vuosina tulvinut länsiafrikkalaisia, jotka pyrkivät pienillä kalastusveneillä siirtolaisiksi Eurooppaan.

Tulokkaita syytetään huumekaupasta ja prostituutiosta, ja poliisi ratsaa jatkuvasti heidän majapaikkojaan.

Ghanasta tullut Kwame Adaye kertoo, että Mauritanian kaupoista ei voi ostaa avoimesti kondomeja, koska avioliiton ulkopuolista seksiä ei sallita.

"Valistajat jakavat kondomeja salaa. On oltava maassa useampi kuukausi tietääkseen, mistä niitä voi kysellä", hän jatkaa.

Pääkaupungin Nouakchottin uskonnollisiin johtajiin kuuluva sheikki Abdullah Uld Abdullah myöntää, että länsimaiden tukemia aids-valistajia karsastetaan, jos he kannustavat turvaseksiin ja kondominkäyttöön.

"Uskontomme kieltää sen. Jos hiv huolestuttaa heitä, kehottakoot ihmisiä pidättymään virusta levittävästä toiminnasta", hän sanoo.

Sadeedin mukaan uskonoppineiden uhmaaminen on ongelmallista, koska se vieraannuttaa aids-valistajia kansasta.

Hiviä kantavien mauritanialaisten elämä on leimaamisen pelossa vaikeaa.

Eräs nimettömänä esiintyvä henkilö sanoo, ettei ole kertonut tilastaan muille kuin lääkärille ja sosiaalityöntekijöille. Edes vanhemmat eivät tiedä asiasta.

"Jos he saisivat tietää, kaikki hylkäisivät minut. Hiviä pidetään rangaistuksena jumalattomuudesta", hän jatkaa.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia