Afrikasta tulee hyviäkin uutisia | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Afrikasta tulee hyviäkin uutisia

Saharan eteläpuolinen Afrikka tunnetaan alueena, joka tuskin tulee saavuttamaan yhtäkään YK:n vuosituhattavoitetta. Vuosituhattavoitteiden mittaustavat on kuitenkin määritelty niin, että niiden sa

Saharan eteläpuolinen Afrikka tunnetaan alueena, joka tuskin tulee saavuttamaan yhtäkään YK:n vuosituhattavoitetta. Vuosituhattavoitteiden mittaustavat on kuitenkin määritelty niin, että niiden saavuttaminen on Afrikalle muita maanosia vaikeampaa, jollei peräti mahdotonta, muistuttaa Peik Johansson kolumnissaan.

Ongelmana on esimerkiksi se, että äärimmäisen köyhyyden poistamisen vuosituhattavoite antaa suuren arvon kehitykselle, joka nostaa ihmisiä yhden dollarin päiväansioiden yläpuolelle. Alle dollarilla elävien toimeentulon paranemista ei noteerata. Lisäksi vertailuarvona on vuosi 1990, joka on Afrikalle hankala, sillä 1990-luvun alku oli monille maille sotien vuoksi vaikeaa aikaa.

Vuoden 1995 jälkeen maanosassa on kuitenkin tapahtunut hyvää kehitystä ja köyhyys on vähentynyt. Syynä on hurja talouskasvu. Saharan eteläpuolisen Afrikan talous kasvaa viidellä prosentilla vuodessa.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia