Afrikan toinen koronavirusaalto on ensimmäistä pahempi – Kuolleisuus on kasvanut 40 prosenttia kuukaudessa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Afrikan toinen koronavirusaalto on ensimmäistä pahempi – Kuolleisuus on kasvanut 40 prosenttia kuukaudessa

Afrikka on selvinnyt koronaviruspandemiasta tähän asti luultua paremmin, mutta nyt monet maat raportoivat tehohoidon puutteista ja henkilökunnan loppuunpalamisesta koronaviruksen toisen aallon keskellä.

Sairaanhoitaja ottaa koronanäytettä teltassa.

Johannesburgissa Etelä-Afrikassa testattiin siirtolaisia koronaviruksen varalta kesäkuussa 2020. Kuva: James Oatway / International Monetary Fund / CC BY-NC-ND 2.0.

Koronaviruksen toinen aalto on osoittautumassa Afrikassa paljon edellistä tappavammaksi. Kuolemat ja tartunnat ovat alkuvuoden aikana lisääntyneet. Monissa maissa jo ennestään puutteelliset terveydenhoitojärjestelmät ovat nyt tavallistakin suuremmalla koetuksella.

Lokakuussa alkanut toinen aalto näyttää huipentuneen joulu-tammikuussa. Tapauksia havaittiin pahimmillaan keskimäärin runsaat 25 000 päivässä, paljon enemmän kuin ensimmäisen aallon huipun aikana.

Nyt huolta aiheuttaa kuolleisuus. Viimeisten 28 päivän aikana kuolemien määrä on kasvanut 40 prosenttia. Lähipäivinä rikotaan 100 000 kuoleman raja, kertoi Maailman terveysjärjestön (WHO) Afrikan aluetoimisto eilen.

32 maata on raportoinut kuolleisuuden kasvusta. Mantereen keskimääräinen kuolleisuus on nyt 3,7 prosenttia, paljon enemmän kuin globaali keskiarvo, joka on noin 2,2 prosenttia.

Tartunnat leviävät Afrikassa nopeasti uuden Etelä-Afrikan virusmuunnoksen takia. Se on levinnyt kahdeksaan maahan. Kuudessa maassa on havaittu myös Ison-Britannian virusmuunnosta. Rokottamista ollaan vasta aloittamassa, ja Etelä-Afrikka on keskeyttänyt AstraZenecan rokotteen jaon, koska se ei näytä toimivan ainakaan lievempiin ja kohtalaisiin virusmuunnoksen aiheuttamiin tapauksiin.

”Koronakuolemien kasvava määrä on traaginen, mutta ne ovat myös varoitusmerkki siitä, että Afrikan terveystyöntekijät ja -järjestelmät ovat vaarallisen ylikuormittuneita”, varoittaa WHO:n Afrikan aluejohtaja Matshidiso Moeti tiedotteessa.

21 maasta saatujen raporttien mukaan 66 prosentissa maista ei ole riittävää tehohoitokapasiteettia, 24 prosenttia kertoi terveystyöntekijöiden loppuunpalamisesta. 15 maassa happea ei ole tarpeeksi vakavasti sairaiden hoitamiseen, WHO kertoo.

Myös avustusjärjestöt ovat varoittaneet tilanteesta. Lääkärit ilman rajoja kertoi viime viikolla, että erityisesti Mosambikin, Eswatinin ja Malawin tilanne on pahentunut.

”Terveystyöntekijät alkavat sairastua ja ne, jotka ovat yhä töissä, ovat uupuneita”, kertoi järjestön operaatioäällikkö Natalia Tamayo Antabak tiedotteessa.

Afrikka on selvinnyt tähän asti koronaviruspandemiasta paremmin kuin etukäteen pelättiin. Siellä on havaittu toiseksi vähiten tartuntoja, 2,69 miljoonaa, kun mannerta verrataan Maailman terveysjärjestön määrittelemiin muihin alueisiin, Eurooppaan, Amerikkaan, itäisen Välimeren, Kaakkois-Aasian ja Läntisen Tyynenmeren alueisiin.

Syyksi on arveltu niin testaamattomuutta, nuorta väestöä, lämmintä ilmastoa, tiukkoja eristystoimia kuin maiden hyvää osaamista tartuntataudeistakin.

Kommentit

Lähettänyt Jopelijoo (ei varmistettu) 31.1.2022 - 15:03

Mistäköhän tämä 40rosenttia on revitty? Siellä huono rokotuskattavuus mutta ei kuolleita todellakaan noin paljon.

Lähettänyt Juha Mäkinen 1.2.2022 - 10:41

Juttu on julkaistu helmikuussa 2021 ja kertoo silloisesta tilanteesta. - Juha Mäkinen / Maailma.net

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia