Afganistanin konfliktissa kuoli viime vuonna eniten siviilejä sen jälkeen, kun YK aloitti tilastoinnin | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Afganistanin konfliktissa kuoli viime vuonna eniten siviilejä sen jälkeen, kun YK aloitti tilastoinnin

Afganistanissa tapettiin viime vuonna yli 3 800 siviiliä. Syynä on itsemurhaiskujen sekä muun muassa ilmaoperaatioiden kasvu. Ihmisoikeusjärjestö Amnesty International on aiemmin vaatinut, ettei Afganistaniin enää palautettaisi turvapaikanhakijoita.

Afganistanin lippu

Afghanistanin konflikti vaati vuonna 2018 yli 3 800 ihmisen hengen. Kuva: Loey Felipe / UN Photo.

Afganistanin konfliktin seurauksena kuoli viime vuonna eniten siviilejä kymmeneen vuoteen. Siviiliuhreja oli yhteensä 3 804, mikä on eniten koko sinä aikana, kun YK:n Unama-operaatio on kerännyt tilastoja.

Se kuvailee tilannetta ”syvästi häiritseväksi” ja täysin mahdottomaksi hyväksyä.

”Paras tapa lopettaa siviilien tappaminen ja silpominen on lopettaa taistelut. Siksi nyt tarvitaan kaikkien ponnisteluita rauhan saavuttamiseksi. Vaadin kaikkia osapuolia käyttämään kaikki mahdollisuudet, jotta näin tapahtuisi”, sanoo YK:n Afganistanin erityisedustaja Tadamichi Yamamoto tiedotteessa.

Siviiliuhrien määrä kasvoi 11 prosenttia vuoteen 2017 verrattuna. Kuolleista 927 oli lapsia. Lisäksi yhteensä 7 189 ihmistä loukkaantui.

YK:n tilastojen mukaan lähes kaksi kolmasosaa siviiliuhreista oli aseellisten oppositioryhmien, kuten talebanien ja Isisin, aiheuttamia. Hallituksen puolella taistelevat joukot aiheuttivat lähes neljänneksen uhreista.

Kasvua selittää oppositio itsemurhaiskujen kasvu sekä hallitusta tukevien joukkojen ilma- ja etsintäoperaatioiden kasvu.

Afganistanissa tapahtui viime vuonna useita itsemurhaiskuja muun muassa syksyllä pidettyjen vaalien aikana. Samaan aikaan Yhdysvaltain tukemat afganistanilaisjoukot ovat lisänneet ilmaiskuja ja ratsioita. Viime aikoina rauhanneuvotteluissa on kuitenkin edetty, ja talebanien edustajan on määrä matkusta tällä viikolla Qatariin neuvottelemaan Yhdysvaltain edustajien kanssa.

Viimeisten kymmenen vuoden aikana Afganistanin konfliktissa on kuollut yli 32 000 siviiliä ja loukkaantunut noin 60 000. Ihmisoikeusjärjestö Amnesty International vaati viime vuonna Euroopan maita ja muita maita lopettamaan ihmisten käännyttämisen Afganistaniin.  Myös Suomi palauttaa turvapaikanhakijoita Afganistaniin lukuun ottamatta vaarallisimpia alueita.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia