Ylitarkastaja, kehityspolitiikka | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Ylitarkastaja, kehityspolitiikka

Ilmoittaja

Ulkoministeriö

Paikkakunta

Helsinki

Työsuhdetyyppi

Viimeinen hakupäivä

Organisaation esittely

Ulkoministeriö edistää Suomen ja suomalaisten turvallisuutta ja hyvinvointia sekä toimii turvallisen ja oikeudenmukaisen maailman hyväksi. Ulkoministeriö ja sen alainen edustustoverkko ulkomailla palvelevat suomalaisia, suomalaista talouselämää ja yhteiskuntaa, valtion johtoa sekä eduskuntaa.

Suomen edustustot palveluineen ovat koko suomalaisen yhteiskunnan ja kaikkien suomalaisten käytettävissä. Eri maissa sijaitsevien suurlähetystöjen, konsulaattien ja muiden toimipisteiden lisäksi Suomella on edustustoja kansainvälisissä järjestöissä, esimerkiksi YK:ssa. Työn kirjo ulottuu valtioiden välisten suhteiden hoidosta yksittäisten kansalaisten avustamiseen.

Tehtävän kuvaus

Ulkoasiainministeriö hakee ylitarkastajaa Kehityspolitiikan yksikköön (KEO-10) määräaikaiseen virkasuhteeseen ajalle 1.3.2019 alkaen tai sopimuksen mukaan 31.12.2019 saakka.

Ylitarkastajan tehtävänä on toimia vastuuvirkamiehenä Suomen kehityspoliittisessa OECD-yhteistyössä.

Tällä hetkellä tehtävässä korostuvat seuraavat tehtäväkokonaisuudet:

  • OECD:n alaiseen Kehitysapukomiteaan (DAC) liittyvä valmistelu-, koordinaatio- ja vaikuttamistyö.
  • Suomen ja kansainvälisten kehityspoliittisten kysymysten seuraaminen ja siihen liittyvä valmistelu-, koordinaatio-, ja vaikuttamistyö, ml. pohjoismainen yhteistyö (Nordic+).
  • Toimenkuvaan liittyvät koulutus- ja neuvontatehtävät sekä osallistuminen kehityspoliittisen osaston toimintatapauudistukseen
  • Muut esimiehen määräämät työtehtävät

Säädetyt kelpoisuusvaatimukset

Tehtävään valittavalta edellytetään soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa sekä perehtyneisyyttä virkaan kuuluviin tehtäviin. Kielitaidon osalta edellytetään suomen kielen erinomaista ja ruotsin kielen vähintään tyydyttävää suullista ja kirjallista taitoa. Tehtävään valitun tulee olla Suomen kansalainen.

Kielitaito tulee osoittaa ensisijaisesti asetuksessa 481/2003 mainitulla tavalla (esim. valtionhallinnon kielitutkinnot, kielitaidon osoittaminen yleisillä kielitutkinnoilla tai kielitaidon osoittaminen opintojen yhteydessä).

Suomi, suullinen: Erinomainen
Suomi, kirjallinen: Erinomainen
Suomi, ymmärtäminen: Erinomainen

Ruotsi, suullinen: Tyydyttävä
Ruotsi, kirjallinen: Tyydyttävä
Ruotsi, ymmärtäminen: Tyydyttävä

Virkaan tai tehtävään valittavasta henkilöstä voidaan tehdä hakijan suostumuksella henkilöturvallisuusselvitys (Turvallisuusselvityslaki 726/2014). Turvallisuusselvitysmenettelystä ja selvityksen kohteen oikeuksista löytyy tarkempia tietoja osoitteessa www.supo.fi

Hakijalta odotamme

Tehtävässä edellytetään sujuvaa suullista ja kirjallista ilmaisua, erittäin hyviä vuorovaikutustaitoja ja kykyä toimia sekä tiimissä että itsenäisesti. Tehtävän hoitaminen edellyttää vähintään kolmen vuoden kokemusta kehityspolitiikan ja kehitysyhteistyön toimeenpanosta. Kehitysmaakokemus, kokemus Suomen OECD-yhteistyöstä ja ulkoministeriön toimintatavoista, katsotaan hakijalle eduksi.

Työssä tarvittava kielitaito

Kelpoisuusvaatimuksiin kuuluvan kielitaidon lisäksi tehtävän hoitamisessa tarvitaan erinomaista englannin kielen taitoa. Muu kielitaito on eduksi.

Tehtävän tiedot

Tehtävän kesto: Määräaikainen

Työaika: Virastotyöaika

Tehtävä alkaa: 1.3.2019
Tehtävä alkaa 1.3.2019 tai sopimuksen mukaan.

Määräaikainen, päättyy: 31.12.2019
sijaisuus

Virka on viraston yhteinen.

Tehtävän hakemista koskevat tiedot

Hae viimeistään: 11.2.2019 16:15

ID: 24-16-2019

Sähköiset hakemukset:

Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi alla olevaan osoitteeseen. Sekä hakemuksessa että kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän ID. Hakemuksia ei palauteta.

Ulkoministeriö / Henkilöstösuunnitteluyksikkö
PL 455
00023 Valtioneuvosto

Palkkaukseen liittyvät tiedot

Palkkaus määräytyy ministeriön palkkausjärjestelmän vaativuustason 10B (3.551,55 e/kk) mukaisesti, minkä lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen suoritukseen perustuvaa lisää.

Tehtävä

Ilmoitettujen työpaikkojen määrä: 1

Yhteystiedot

Lisätietoja tehtävästä

Marko Laine
Lähetystöneuvos
+358 295 350 355

Toimipiste

Ulkoministeriö
Laivastokatu 22, PL 176
00023 Valtioneuvosto

Muut tehtävään liittyvät tiedot

Tehtävässä voidaan noudattaa koeaikaa.

https://haku.valtiolle.fi/Public/Assignment.aspx?guidAssignment=aeaddb9c-84b4-4…