YK:n apulaisasiantuntijapaikkoja (JPO) | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

YK:n apulaisasiantuntijapaikkoja (JPO)

Ilmoittaja

Ulkoministeriö

Paikkakunta

Työsuhdetyyppi

Viimeinen hakupäivä

Ulkoministeriö rahoittaa vuosittain suomalaisia YK:n apulaisasiantuntijatehtäviin (Junior Professional Officer, JPO) ja vapaaehtoistehtäviin (United Nations Volunteer, UNV) YK:n ja sen alaisten järjestöjen, kansainvälisten rahoituslaitosten sekä eräiden tutkimusjärjestöjen palvelukseen. Vuoden 2023 UNV-tehtävät on avattu haettavaksi 26.5.2023.

Rekrytoiva järjestö tekee lopulliset valinnat ja toimii työantajana.

Ohjelmien toimikausi on lähtökohtaisesti kaksi vuotta, mutta kolmivuotista kautta pidetään kokemuksen monipuolisuuden ja rekrytoitumisen näkökulmasta suotavana. JPO-tehtävissä kolmas vuosi edellyttää lähtökohtaisesti siirtymistä toiseen asemapaikkaan. UNV-tehtävissä palvellaan samassa asemapaikassa koko toimikausi.

JPO-tehtäviin hakeutuvien yläikäraja on 32 vuotta hakuvuoden päättymiseen mennessä. UNV-tehtävissä alaikäraja on 27 vuotta.

Ilmoitusajankohdat, hakuajat ja tehtävien aloitusajankohdat vaihtelevat järjestöittäin.

UN Volunteer (UNV), UNICEF, Education Officer
Manila, Philippines
Tehtäväilmoitus ja linkki hakulomakkeisiin
Hakemukset menevät suoraan järjestölle.
Hakuaika päättyy su 18.6.2023 klo 24.00 (Bonn, Germany time).

UN Volunteer (UNV), IFAD, Programme Officer
Panama City, Panama
Tehtäväilmoitus ja linkki hakulomakkeisiin
Hakemukset menevät suoraan järjestölle.
Hakuaika päättyy su 18.6.2023 klo 24.00 (Bonn, Germany time).

UN Volunteer (UNV), ILO, Gender Equality and Social Inclusion Officer
Dhaka, Bangladesh
Tehtäväilmoitus ja linkki hakulomakkeisiin
Hakemukset menevät suoraan järjestölle.
Hakuaika päättyy su 18.6.2023 klo 24.00 (Bonn, Germany time).

UN Volunteer (UNV), UN WOMEN, Green and blue economy specialist (focus on climate change)
Dar es Salaam, Tanzania
Tehtäväilmoitus ja linkki hakulomakkeisiin
Hakemukset menevät suoraan järjestölle.
Hakuaika päättyy su 18.6.2023 klo 24.00 (Bonn, Germany time).

UN Volunteer (UNV), UNEP, Nature and Climate Officer
Brasilia, Brazil
Tehtäväilmoitus ja linkki hakulomakkeisiin
Hakemukset menevät suoraan järjestölle.
Hakuaika päättyy su 18.6.2023 klo 24.00 (Bonn, Germany time).

UN Volunteer (UNV), UNOCHA, Humanitarian Reporting Analyst (Somalia)
Nairobi, Kenya
Tehtäväilmoitus ja linkki hakulomakkeisiin
Hakemukset menevät suoraan järjestölle.
Hakuaika päättyy su 18.6.2023 klo 24.00 (Bonn, Germany time).

UN Volunteer (UNV), UN RCO, Sustainable Food Security Officer
Nairobi, Kenya

Tehtäväilmoitus ja linkki hakulomakkeisiin
Hakemukset menevät suoraan järjestölle.
Hakuaika päättyy su 18.6.2023 klo 24.00 (Bonn, Germany time).

Hae ulkoministerön verkkosivujen kautta