Työpaikat

Viestinnän asiantuntija

Ilmoittaja
Paikkakunta
Helsinki
Työsuhdetyyppi
Kokoaikainen
Viimeinen hakupäivä

Haemme Suomen Punaisen Ristin Nuorten turvataloille ja Kotipolku-hankkeeseen viestinnän asiantuntijaa määräaikaiseen työsuhteeseen.

Viestinnän asiantuntijana teet päivittäistä viestintää sekä vaikuttamisviestintää viestintäkanaviimme. Työn pääpaino on sosiaalisen median, verkkosivujen ja hankeviestinnän parissa sekä nuoria koskevan vaikuttamisviestinnän tekemisessä. Työtehtäviisi kuuluvat sosiaalisen median kanavien ylläpito, sisällöntuotanto ja sisältöjen ideointi yhdessä muiden työntekijöiden ja vapaaehtoisten kanssa. Lisäksi tuet viestinnässä muita Nuorten turvataloilla työskenteleviä. Työ saattaa sisältää myös tiedonkeruuta ja tiedon jäsentämistä kehittämistyömme tueksi.

Toivomme, että sinulla on jo kokemusta viestinnän käytännön toteutuksesta. Tuotat sujuvasti sisältöä ja nautit kirjoittamisesta. Olet kiinnostunut nuorten asioista ja niiden edistämisestä kansalaisyhteiskunnassa ja olet toiminut nuorten asioiden parissa aiemminkin. Työssäsi tarvitset organisointikykyä, hyviä sosiaalisia taitoja sekä kykyä itseohjautuvaan työhön. Osaat suomea, ruotsia ja englantia. Edellytämme valitulta henkilöltä työhön soveltuvaa koulutusta sekä Punaisen Ristin arvojen kunnioitusta.

Meillä saat erinomaisen mahdollisuuden tehdä töitä nuorten ja perheiden hyväksi yhdessä Nuorten turvatalon osaavien ja mukavien työkavereiden kanssa.

Palkkaus ja työehdot noudattavat yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimusta.

Työsuhde alkaa 1.1.2020 ja päättyy 31.12.2020. Pääasiallinen toimipiste sijaitsee Espoon Nuorten turvatalolla (Läkkisepänkuja 2 A, 02650 Espoo). Työ on luonteeltaan liikkuvaa.

Toivomme tehtävään hakijoita eri taustoista ja sukupuolista.

Lisätietoja tehtävästä antaa projektipäällikkö Miki Mielonen puh. 040 660 1108 (5.12. klo 12–14 ja 11.12. klo 9–12) tai sähköpostitse miki.mielonen@punainenristi.fi.

Täytä hakemuslomake 13.12.2019 mennessä. Lisää hakemukseesi CV.

Suomen Punainen Risti on humanitaarista työtä tekevä kansalaisjärjestö, yksi Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun 190 kansallisesta yhdistyksestä. Tuemme apua tarvitsevia niin kotimaassa kuin maailmalla. Kymmenet tuhannet vapaaehtoisemme toimivat ympäri Suomea ja henkilökuntamme tukee heitä.

Tilaa uutiskirje

Saat kerran viikossa koosteen Maailma.netin uutisista, tapahtumista ja työpaikoista sähköpostiisi. Tietojasi käytetään vain uutiskirjeen lähettämiseen. Rekisteriseloste täällä.