Varainhankinnan johtaja | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Varainhankinnan johtaja

Ilmoittaja

Punainen Risti

Paikkakunta

Helsinki

Työsuhdetyyppi

Kokoaikainen

Viimeinen hakupäivä

Haemme Suomen Punaisen Ristin keskustoimistoon varainhankinnan johtajaa toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen.

Punainen Risti kuuluu niin Suomessa kuin maailmalla tunnetuimpiin ja arvostetuimpiin avustusjärjestöihin. Toimintaympäristömme on nopeassa muutoksessa. Muutokset haastavat yhteiskunnan kyvyn huolehtia kaikista ihmisistä ja vapaaehtoisjärjestöihin kohdistuu suuria odotuksia. Haasteisiin vastaaminen edellyttää myös taloudellisten resurssien jatkuvaa vahvistamista.

Etsimme joukkoomme innostavaa ja strategista johtajaa luotsaamaan varainhankintaamme muuttuvassa ympäristössä yhdessä maanlaajuisen organisaatiomme kanssa.

Varainhankinnan johtajana ja johtoryhmän jäsenenä tehtäviisi kuuluu johtaa ja kehittää tulosvastuullisesti Punaisen Ristin varainhankintaa yhdessä 30 varainhankinnan ammattilaisen kanssa, lisäksi vastaat järjestömme kampanjoista kotimaassa ja kansainvälisesti. Työnkuvaasi kuuluu myös yhteistyö sidosryhmien kanssa ja järjestön edustaminen alan verkostoissa sekä kansallisen ja kansainvälisen kehityksen aktiivinen seuraaminen. Työkielinäsi ovat suomi, ruotsi ja englanti.

Odotamme sinulta soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa, vahvaa tavoitteellisuutta, strategista ajattelua, taitoa johtaa laajoja kokonaisuuksia sekä vähintään 5–10 vuoden kokemusta vaativista johtamistehtävistä. Arvostamme aiempaa kokemusta järjestön varainhankinnasta, markkinoinnista ja brändinhallinnasta. Edellytämme sinulta sitoutumista Punaisen Ristin arvoihin.

Työ alkaa 1.10.2019 tai sopimuksen mukaan. Työskentelet Tehtaankadulla Helsingissä. Tehtäväsi edellyttää lisäksi matkustamista pääsääntöisesti kotimaassa.

Lisätietoja tehtävästä antaa Suomen Punaisen Ristin pääsihteeri Kristiina Kumpula puhelimitse 040 588 6248 maanantaina 19.8. klo 16–17 ja torstaina 22.8. klo 9–10 tai sähköpostitse kristiina.kumpula@punainenristi.fi.

Lähetä hakemuksesi palkkatoivomuksineen torstaihin 22.8.2019 mennessä. Lisää hakemukseesi CV.

Suomen Punainen Risti on humanitaarista työtä tekevä kansalaisjärjestö, yksi Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun 190 kansallisesta yhdistyksestä. Tuemme apua tarvitsevia niin kotimaassa kuin maailmalla. Suomessa kymmenet tuhannet vapaaehtoiset ovat toimintamme runko ja palkattu henkilökuntamme tukee heitä – maailmanlaajuisesti vapaaehtoisia on yli 17 miljoonaa. 

https://www.punainenristi.fi/ajankohtaista/avoimet-tyopaikat/varainhankinnan-jo…